Ahtaan tilan vuoksi saattoi ainoastaan 500 muskettisoturia rynnätä kerrallaan, ja kahdeksan aikaan aamulla käskettiin 500 saksalaista jalkasoturia tekemään ensi hyökkäys. Heti kohta muuttui kukkula tultapurkavaksi vuoreksi. Ei näkynyt puita eikä kallioita, vaan ainoastaan paksu savu, josta leimahti salama toisensa jälkeen.
Lyötyinä ja harventunein rivein palasivat saksalaiset takaisin.
Hyökkäys seurasi toistaan aina auringon laskuun saakka.
Jalkaväkirykmentit saivat vuorostaan käskyn rynnäkköön, joka ei
kuitenkaan onnistunut.
Niin ystävät kuin vihollisetkin olivat yksimieliset siitä, etteivät olleet ennen olleet hirmuisemmassa ottelussa mukana. Ruotsalaiset ampuivat sinä päivänä 300,000 musketinluotia. Mutta kun ilta tuli, makasi taistelutanterella noin 2,000 miestä.
Kuningas oli katsellut eräästä notkosta, kuinka hänen prikaatinsa pahoinpideltyinä palasivat taistelusta takaisin ja kuinka hänen oivallisimmat upseerinsa joko kaatuivat tai heidät kannettiin haavoittuneina taistelusta, ja tämä kaikki saavuttamatta vähintäkään menestystä. Silloin ei hän enää sietänyt kauemmin. Miekka kädessään riensi Kustaa Aadolf uusien joukkojen eturinnassa uuteen rynnäkköön. Mutta ei tälläkään hyökkäyksellä ollut suurta vaikutusta. Taistelun täytyi lakata, jollei mieli suotta uhrata koko jalkaväkeä.
Mutta vaadittiin äärimäistä varovaisuutta vietäessä joukkoja tulesta takaisin. Torstensson sai käskyn tykistön ja jalkaväkiosaston kanssa avustaa niiden paluuta, jotka olivat rynnänneet murroksia vastaan.
Nuori sankari riensi eteenpäin. Mutta kun keisarilliset ympäröivät hänet kaikilta puolin ja ahdistivat vimmatusti, täytyi hänen vihdoin raadeltuna, verisenä ja kykenemättömänä kättään nostamaan jättäytyä vihollisen valtaan, ja hänet vietiin pois vankina.
Heti päästyään ampumamatkan ulkopuolelle komensi kuningas väkensä taistelujärjestykseen ja olemaan valmiina kaikkeen, taistelun jatkuessa hänen molemmilla puolillaan.
Vasemmalla virran laaksossa seisoi Stålhandske suomalaisten kanssa, mutta itsepintaisella sitkeydellä pitivät he paikkansa ja onnistuivat vihdoin ajamaan vihollisen takaisin. Silloin ryntäsi eräs itävaltalainen eversti ylivoimaisin joukoin ja löi suomalaiset pakoon. Mutta samassa sai hän itsekin kuolettavan haavan, ja taistelu taukosi sillä taholla.
Oikean sivustan jalkaväkiprikaati, jolla herttua Bernhardin johdolla oli vaivalloinen tie tiheän, raivaamattoman metsäseudun läpi, kohtasi tällöin vihollisen muskettisoturit, jotka ainoastaan hitaasti vetäytyivät takaisin. Ruotsalaisten oli tunkeuduttava jyrkkää rinnettä ylöspäin rynnätäkseen Burgstallin vasempaa sivustaa vastaan.
Se onnistui tulisen taistelun jälkeen. Herttua osoitti itse erinomaista urhoollisuutta, ja hevonenkin ammuttiin hänen altaan. Tänne luotua vallitusta ei ainoastaan vallattu, vaan se onnistuttiin pitämäänkin.