Silloin syntyi hämmennys vihollisleirissä. Telttoja alettiin ottaa alas, ja kuormasto valmistautui pakoon. Mutta kun Wallenstein sai tiedon siitä, mitä oli tapahtunut, vastasi hän tyynesti: "Vaikkapa tulisi itse taivaan Jumala, ei hän voi ottaa Burgstallia minulta." Vaara oli kuitenkin uhkaava, sillä jos ruotsalaiset onnistuivat viemään tykkinsä valloitetulle vallille, joka hallitsi suurinta osaa harjusta, olisi siitä sukeutunut lähtökohta ottelulle, joka olisi antanut koko taistelulle uuden käänteen.
Ilta oli kuitenkin liian myöhäinen tällaiseen toimenpiteeseen. Puhkesi lisäksi rankkasade, jota jatkui koko yön. Maa kävi siitä niin kuraiseksi ja niljakaksi, ettei tykkejä voinut viedä vallille. Sentähden päätettiin, että se oli tyhjennettävä ja herttuan vetäydyttävä takaisin.
Se tapahtui seuraavana aamuna. Vihollinen ajoi takaa äärimäisellä tuimuudella, mutta herttua suoritti peräytymisretkensä sangen hyvässä järjestyksessä ja otti mukaan kaikki haavoitetut, jotka tavattiin hajallaan metsässä. Alhaalle tasangolle eivät keisarilliset seuranneet.
Kuningas itse pysyi paikoillaan, kunnes vaara oli ohi. Muutamia kahakoita tapahtui päivän kuluessa, mutta varsinainen taistelu oli lopussa.
Ruotsalaiset olivat menettäneet suunnilleen 1,000 miestä kuolleita ja haavoitettuja. Mutta joukko mainioita upseereja oli kaatunut ja — Torstensson oli vankina.
15.
PÄIVÄ HÄMÄRTÄÄ.
Kustaa Aadolfkaan ei siis ollut voittamaton, kuten maailma oli uskonut. Sädekehä oli himmennyt, ja kuten tavallista, suurensi huhu hänen tappioitaan, ja taistelusta puhuttiin pian ikäänkuin se olisi päättynyt keisarillisten ratkaisevalla voitolla. Siitä seurasi, että kiitolliset ystävät alkoivat horjua, kun taasen vihollisten rohkeus lisääntyi.
Kuninkaan ensi aikomus oli asettua leiriin Fürthin tienoille. Sillä jos Wallenstein aikoi hyökätä Nürnbergiä vastaan, tahtoi hän olla mailla rientääkseen pikaisesti apuun.
Mutta asema niin leirissä kuin kaupungissakin kävi pian sietämättömäksi. Muonaa ei saatu riittävästi. Nürnbergiläiset porvarit olivat mitä suurimmalla auliudella antaneet varastonsa, mutta kun ne olivat lopussa, näyttäytyi kalpea nälkä hirmuisempana kuin konsanaan, erittäinkin kun vaikeat kulkutaudit alkoivat riehua samaan aikaan.