Silminnäkijät kertovat, että Kustaa Aadolf tänä aamuna oli tavattoman vakava, emmekä me, jotka hänet tunnemme, sitä ihmettele. Hän tunsi, hän aavisti, että tilinteon hetki oli läsnä, ja hänen kristillinen mielensä nöyrtyi Herran edessä. Hän toivoi, hän aavisti, että ikuinen rakkaus on myöskin ikuinen laupeus, eikä hänen luottamuksensa voinut sentähden pettää, enemmän kuin rohkeutensakaan. Herran soturi oli hän oleva viime hetkeen; valon ja vapauden lipunkantaja. Sodan ratkaisun, elämän ja kuoleman laski hän Hänen käteensä, joka johtaa ihmisten kohtaloita oman viisautensa mukaan.
Nämä ajatukset täyttivät niin hänen mielensä, että kun häntä pyydettiin ruualle, ei hän tahtonut. Kun hän sen jälkeen pukeutui sotasopaansa, näytti hän kaipaavan jotakin. Amuletti oli poissa…
Kun häneltä kysyttiin mitä puuttui, vastasi hän: "jotakin, joka luultavasti on jo tehnyt tehtävänsä."
Kun laulu oli vaiennut, ratsasti kuningas rivien editse ja puhutteli ruotsalaisiaan ja suomalaisiaan seuraavin sanoin: "Rakkaat ystävät ja maanmiehet! Tänään on tullut aika osoittaa mitä olette oppineet niin monissa otteluissa. Täällä ei vihollinen ole vastassanne korkealla vuorella eikä lujien vallitusten takana, vaan avoimella kentällä. Te tiedätte hyvin, että vihollisemme on tähän asti avointa taistelua välttänyt; ja kun hän nyt antautuu kenttätaisteluun, ei se tapahdu vapaasta tahdosta ja voiton toivossa, vaan siksi, ettei hän enää voi meitä välttää. Sentähden, olkaa valmiit niinkuin urhoolliset sotamiehet!… Seiskaa lujina rinnatusten, taistelkaa ritarillisesti Jumalanne, isänmaanne ja kuninkaanne puolesta. Minä tahdon palkita teitä kaikkia niin, että teillä tulee olemaan syytä minua siitä kiittää. Mutta jos — mistä Korkein teitä varjelkoon — te jättäydytte tappiolle tässä taistelussa, niin ei ainoatakaan luuta ole teistä palaava Ruotsiin."
Saksalaisille puhui hän näin: "Teitä, kunnon veljet ja toverit, pyydän ja kehoitan minä kristillisen omantuntonne ja kunnianne nimessä: tehkää nyt velvollisuutenne, niinkuin usein ennenkin olette tehneet yhdessä minun kanssani ja erittäinkin vuosikausi sitten verrattain lähellä tätä paikkaa. Silloin löitte vanhan Tillyn ja hänen sotajoukkonsa, ja minä toivon, ettei tämä vihollinen ole pääsevä helpommalla. Reippaasti rynnäkköön! Ette tule taistelemaan ainoastaan minun johdollani, mutta minun kanssani ja rinnallani. Itse olen käyvä edellänne ja paneva henkeni ja vereni alttiiksi. Seuratkaa minua, niin Jumalan avulla varmaan saavutatte voiton, joka on koituva teidän ja jälkeläistenne hyväksi. Jollei, niin silloin on hukassa uskontonne, vapautenne, ajallinen ja iankaikkinen menestyksenne!"
Sumu peitti yhä kentän sakeana ja läpinäkymättömänä. Saattoi eroittaa rivejä tuskin sylen päähän. Silloin tällöin, kuului tykinlaukaus vihollisen taholta, ja sivustoilla vaihdettiin muutamia laukauksia etuvartioiden kesken. Kenties tyynnyttääkseen omaa levottomuuttaan viritti Kustaa Aadolf omin äänin: "Älä pelkää lauma piskuinen!" Tämä virsi, joka on kuninkaan itsensä sepittämä, oli tällä hetkellä kuin puhjennut hänen sisimmästä sielustaan, ja loppusäkeet pitivät yhtä sen sotahuudon kanssa, jonka hän määräsi tätä taistelua varten:
"Jumalan kanssa taistellen on voitto meidän varmaan!"
Kuninkaan lähimpään ympäristöön, jonka hän itse oli valinnut, kuuluivat Saksi-Lauenburgin herttua Frans Albert, hovimarsalkka Kreilsheim, frankkilainen kamariherra Truchsess, majuri Molk Meklenburgista, paashi August Leubelfing, erään aatelismiehen poika Nürnbergistä, muutamia Erfurtissa hajoitettujen rykmenttien upseereja sekä kaksi ruotsalaista henkisotilasta, nimittäin Lauri Antinpoika ja Jaakko Eerikinpoika.
Vasta yhdentoista ajoissa aamupäivällä alkoi sumu sen verran hälvetä, että saatettiin ajatella taistelun alkamista.
Siitä paikasta, johon ruotsalainen sotajoukko oli asetettu, aukeni avara kenttä aina Lützeniin saakka. Wallenstein oli asettanut joukkonsa Lützenin edustalle, ja molemmilla sivustoilla oli, niinkuin tavallisesti, ratsuväkeä, oikealla 5,000 miestä Holkin johdolla ja vasemmalla 4,000 miestä Götzin johdolla. Keskustassa oli neljä suurta neliötä jalkaväkeä.