Kun jalkaväki heidät nähdessään otti muutaman askelen takaisin, tarttui Kustaa Aadolf itse keihääseen ja tahtoi käydä etumaisena rynnättäessä hautoja vastaan. Mutta sotamiesten huudot ja rukoukset saivat hänet siitä luopumaan, minkä jälkeen hän nousi jälleen ratsaille ja palasi ratsuväen luo oikealle siivelle.
Kello oli kahdentoista paikkeilla, kun saavuttiin maantielle. Eteenpäin rynnättäessä oli ruotsalaisten vasemmalla sivustalla suoraan vastassa vihollisen patteri, joka oli asetettu Hirsipuumäelle kaupungin reunalle, samoinkuin ruotsalaisten keskustan vastassa oli maantien taakse pystytetty patteri. Mieshukka oli erittäin suuri varsinkin vasemmalla sivustalla, ja ainoa pelastus oli peloton rynnäkkö.
Niilo Brahe pääsi ilman erikoisia vaikeuksia ojien ja maantien yli. Prikaatit menivät samoin yli siinä järjestyksessä, mihin ne oli asetettu. Sininen prikaati, joka oli vihollisen patteria lähinnä, kävi pelottomasti kimppuun ja valloitti sen.
Heti patterin takana oli vastassa etumaisia vihollisen suurista jalkaväkineliöistä. Johtaja, Berthold Wallenstein, oli ylipäällikön poika. Sitä lähimmän neliön päällikkö oli Granen markiisi. Tätä viimeksi mainittua vastaan tuli ruotsalainen prikaati rynnäten vastustamattomalla voimalla, samalla kun keltainen prikaati kääntyi Berthold Wallensteiniä vastaan. Hyökkäys tapahtui sellaisella vauhdilla, että molemmat suunnattomat neliöt alkoivat horjua ja peräytyä, ja Berthold Wallenstein haavoittui.
Tieto patterin valloituksesta oli saapunut kuninkaalle, ja hän otti hatun päästään ja kiitti Jumalaa.
Vastapäätä seisoivat kroatilaiset ja keisarilliset kyrassieerit tummissa varustuksissaan. Kuningas viittasi niihin ja sanoi Stålhandskelle: "Käykää noiden mustien sotapoikien kimppuun, ne tulevat tekemään meille pahaa!"
Mutta sen kiertoliikkeen aikana, minkä ruotsalainen prikaati teki hyökätäkseen vihollisneliön kimppuun, oli se oikea siipi jäänyt suojattomaksi. Keisarillinen ratsuväki näytti olevan valmis käyttämään sitä hyväkseen, molempain toisten jalkaväkineliöiden liikkuvain linnoitusten tavoin tullessa eteenpäin. Kolmen ruotsalaisen prikaatin täytyi vetäytyä takaisin, jollei tullut pikaista apua. Vaara oli ylen uhkaava.
Mutta vihreä prikaati ei ollut vielä ehtinyt maantien yli. Välttääkseen Hirsipuumäen tuulimyllyjen luona sijaitsevan vihollispatterin murhaavaa tulta oli se vetäytynyt vasempaan, missä jyrkkä rinne sitä hieman suojasi. Suuri ruotsalainen patteri tuotiin esiin ja asetettiin vihreän ja sinisen prikaatin eteen vastaamaan tuulimyllypatterin tuleen. Mutta kaikki riippui hiuskarvasta, ja kuningas, jonka valpas katse keksi kaiken, huomasi vaaran ja riensi oikean sivustan kera avuksi.
Tämä saattoi eteenpäin rynnätessään liikkua suuremmalla vapaudella, koskei vihollisella sillä puolen ollut tykistöä lainkaan. Tosin hevoset säikkyivät ojista leimahtelevaa muskettitulta, ja ne voitiin vain vaivoin pakottaa eteenpäin, mutta ruotsalaiset muskettisoturit ajoivat vihollismusketöörit pakoon. Pahempi oli päästä hautojen yli.
Päästiin sentään. Stålhandsken suomalaiset, jotka olivat äärimäisinä oikealla, menivät ensiksi ylitse ja sen jälkeen muut eskadroonat, viimeksi smålantilaiset. Hyökkäystä odottelematta ratsastivat nämä täyttä laukkaa vihollista vastaan, ja alussa näytti kaikki käyvän toiveiden mukaan täälläkin.