Lähettiläs kumarsi, hän oli vievä vastauksen perille… rauhanvälityksestä kuningas ei siis tahtonut tietää mitään?
"Kyllä", vastasi Kustaa Aadolf vilkkaasti, "jos se tapahtuu ase kädessä, sillä muuten ei se hyödytä mitään. Useat hansakaupungit ovat taipuvaiset liittymään minuun, odotan vain jotakin vaaliruhtinasta antamaan esimerkkiä. Kuinka paljon saisivatkaan Brandenburgin ja Saksin vaaliruhtinaat yhdessä aikaan!"
Tähän audienssi päättyi. Kuningas palasi leiriin, von Wilmerstorff takaisin maahansa. Ja herttua Bogislaus kirjoitti anteeksi anovan kirjeen keisarille, jonka armollista mielisuosiota hän ennen kaikkea sanoi tavoittelevansa.
Olemme jo kerran tavanneet Brandenburgin vaaliruhtinaan Yrjänä Vilhelmin ja tiedämme millainen raukka hän silloin oli. Sillä kertaa hän pani syyn Puolan kuninkaan niskoille, nyt hänet tahdottiin saada keisarin vihoihin. Kuninkaan vastaus sai hänet aivan suunniltaan — mihin oli hänen ryhdyttävä? Lähetettiin pikaviesti Saksin vaaliruhtinaalle Juhana Yrjänälle, jolta pyydettiin neuvoa ja apua. Mutta tämä oli yhtä arka kuin naapurinsakin ja vastasi, ettei voinut kuvitellakaan, että "valistunut Ruotsin kuningas tahtoisi aiheuttaa ruhtinaille mielipahaa."
Ruotsalaiset olivat pyytäneet vapaata marssia Magdeburgin kautta, ja kaupungin vanhimmat olivat tämän johdosta kysyneet Juhana Yrjänän neuvoa, kuinka heidän oli meneteltävä. Tämä vastasi, että heidän oli ennen kaikkea muistettava "kaikkein alamaisinta kuuliaisuuttaan keisarillista majesteettia ja pyhää roomalaista valtakuntaa kohtaan."
Tästä tiedon saatuaan Kustaa Aadolf käsitti, ettei hän voinut luottaa näistä herroista toiseen enemmän kuin toiseenkaan. Ei edes liitosta Ranskan kanssa tullut mitään. Hänen oli siis luotettava ainoastaan itseensä.
Tapansa mukaan hän ei mennyt niin pitkälle, ettei olisi voinut suojella selkäänsä, ja sentähden hän oli ensi töikseen ottanut useita kaupunkeja haltuunsa. Nuoret sotaherrat saivat silloin koettaa kykyään melkein kuninkaan silmien edessä.
Pieni Passewalkin kaupunki lähellä Brandenburgin rajaa oli aina siitä pitäen, kun Wallenstein hävitti Pommeria, saanut kärsiä keisarillisten riihotonta mielivaltaa ja petkutusta, ja sitä oli pakoitettu suorittamaan varoihinsa nähden suunnattomia summia.
Vielä pahempaa tuli sitten, kun herttua oli avannut Stettinin ruotsalaisille. Passewalk ryöstettiin elokuulla aivan typityhjäksi, vaikkei keisarillisten saaliinhimoa tyydyttänyt sekään.
Syyskuun ensi päivinä sinne marssi ruotsalaisia 150 miestä. Keisarilliset, jotka olivat jäljellä kaupungissa, katsoivat olevansa liian heikkoja tekemään vastarintaa ja pakenivat päätä pahkaa. Heti sen jälkeen pieni ruotsalainen joukko marssi kaupunkiin.