"Pohjasakan sanotaan olevan katkeran."
"Kuinka sen tiedät, Cato kulta? Minä tahdon saada asian selville meidän molempain puolesta. Ajatteles vain, että kaksi ihastuttavaa neitoa tappelee minun sydämestäni. Onneksi siellä on tilaa heille molemmille. Älä odota minua leiriin viikkokauteen."
"Ajattele mitä teet. Minä kyllä en virka mitään kuninkaalle, mutta ei ole sanottu, että kaikki pitävät suunsa."
"En ymmärrä häntä", puuskahti Juhana, jonka ajatukset heti kiepahtivat uuteen suuntaan. "Mihin kauniiden silmien ristituleen olenkaan kultakuninkaamme nähnyt usein joutuvan ja hän on päässyt aivan kylmänä läpi. Mitä olisivatkaan hovin naiset tahtoneet antaa sydänkantaisesta sormuksesta, minkä hän lahjoitti pikku keijuselle, josta ei tiennyt enempää kuin ilman lintusesta. Lystikkäintä on, että täällä väitetään olevan jonkun herttarouvan, mutta missä, sitä ei voi sanoa kukaan. Saas nähdä, voinko hänet etsiä käsiin… No, nyt talutetaan ratsu porrasten eteen. Jos minua tarvitset, lähetä Kaarle, hän tietää missä oleskelen. Herran haltuun!"
Hilpeästi hän hypähti ratsaille ja lasketti täyttä laukkaa Stettiniin, jossa vilkasverinen nuori herra oli hyvin suosittu ei ainoastaan tavattoman yhdennäköisyytensä tähden kuninkaan kanssa, vaan myöskin rakastettavan, luottamusta herättävän käytöksensä tähden.
"Hän olisi ikävystynyt täällä, eikähän tehtäviä ole niin paljoa, etten voisi niitä hoitaa yksinkin", tuumi Kustaa Horn itsekseen ja istuutui kirjoittamaan valtiokanslerille selontekoa asemasta Pommerissa.
Kuninkaan matkan tarkoituksena oli tehdä retki Mecklenburgiin. Hän tarvitsi hankkia enemmän alueita sotajoukon ylläpidoksi ja voittaa mallipaikkoja uusille rykmenteille, mutta samalla hän tahtoi lähestyä Elbeä ja Magdeburgia. Siten hän saattoi tukea Mecklenburgin herttuoita, jotka olivat itse alkaneet pestata väkeä ja joiden lähettiläät olivat jo olleet kuninkaan luona. Hän aikoi edelleen taivuttaa Hampurin ja Bremenin liittymään Ruotsiin ja lopuksi tekemällä Magdeburgin sotaliikkeittensä lähtökohdaksi hajoittaa vihollisen voimat ja sulkea pohjoiset sotajoukot Böömistä ja ympäröiväin seutujen vilja-aitoista. Siten helpoittuisi myös yleinen kapina koko protestanttisessa Saksassa.
Magdeburgin avustus oli ennen kaikkea kuninkaan sydämellä. Keisari oli ajanut brandenburgilaisen Kristian Wilhelmin pois kaupungista. Tämä oli pujahtanut sinne takaisin, puhutellut porvareita ja tullut valituksi päälliköksi. Hän oli pestannut väkeä ja miehittänyt solat ympäristössä estääkseen Tillyn saapumasta yllättämään kaupunkia. Hallintomies selitti julkisesti liittyvänsä Ruotsin kuninkaaseen ja saikin häneltä lupaan pikaista apua ja neuvon olemaan äärimäisen varovainen.
Pian sen jälkeen Kustaa Aadolf lähettikin pestausrahoja ja lisäksi yhden oivallisimmista eversteistään, Didrik von Falkenbergin, Magdeburgiin, ja suurin vaivoin ja monia vaaroja vältettyään tämän vihdoin onnistuikin päästä kaupunkiin.
Lokakuun 1 päivänä kuningas kirjoitti valtiokanslerille, että hän kyllä saattoi huomata keisarin haluavan rauhaa sillä ehdolla, "että me palaamme takaisin entiseen varmuuteemme. Täällä täytyy saada uusi uskonvapaus voimaan kautta koko Saksanmaan, niin että meidän naapurimme saavat entisen vapautensa, ja me siten tulemme turvatuiksi heidän turvallisuutensa kautta."