Tässä tarkoituksessa kuningas tahtoi päästä kiinteämmin keisarin ja koko pappisjoukkueen kimppuun. "Jos pääsisimme käsiksi keisarin perintömaihin ja voisimme evätä ne pakkoverot, joita nyt kiristetään uskonheimolaisiltamme, niin että koko sotarasitus lankeaisi paavilaisen papiston niskoille, silloin voisimme itsellemme saavuttaa rauhan, joka olisi meille kunniaksi. Siinä tarkoituksessa olemme ensi vuonna aikoneet vielä varustaa erinäisiä joukkoja."
Lukijani, avaa kartta, niin on sinun helppo käsittää se nerokas suunnitelma, jonka hän oli tehnyt. Yksi sotajoukko oli kuninkaan omalla päällikkyydellä vallitseva koko Itämerenrannikkoa. Kaksi muuta oli Kustaa Hornin ja Teuffelin johdolla pitävä vallassaan Oderin tienoita, toisella puolen pitävä silmällä Brandenburgia, toisella tunkeutuva Schlesiaan.
Neljäs sotajoukko oli muodostettava Magdeburgissa, jossa hallintomies oli saanut kokoon ainoastaan 100 hevosta ja josta kuningas toivoi voivansa vallita Elbeä, samalla kuin joukko yhdessä kuninkaan oman sotajoukon kanssa voisi antaa Saksille ja Brandenburgille tilaisuuden toimia ruotsalaisten kanssa. Viides sotajoukko oli asetettava Weseriin, sillä ympäröivät kaupungit eivät olleet haluttomia liittymään kuninkaan puolueeseen, hänellä oli siitä todisteita.
Että tämän suunnitelman toteuttamiselle koituisi esteitä molempien protestanttisten vaaliruhtinasten huikentelevasta hyödynjanosta ja arasta politiikasta, se ei ollut koskaan johtunut Kustaa Aadolfin mieleen.
Kuninkaan saapuessa Stralsundiin siellä oli suunnilleen kolmasosa siitä väestä, jonka hän oli määrännyt retkelle Mecklenburgiin. Useat ratsurykmentit, joiden piti tulla Preussista, olivat viipyneet, ja Teuffelin rykmentti täytyi jättää Stettiniä puolustamaan. Vasta kauan epäröityään kuningas päätti kaikessa tapauksessa lähteä retkelleen Mecklenburgiin.
Lähtö tapahtui syyskuun 23 päivänä. Oli määrä mennä Rostockiin. Marssittiin ensin Barthiin, josta muuan sola Ribnitzin ja Damgartenin välillä vei Mecklenburgiin ja suoraan ensiksi mainittuun kaupunkiin.
Barthin länsipuolella on suuri järvi, jonka eroittaa merestä kapea maakaistale, ja tällä kaistaleella sijaitsee Wustrowin kaupunki. Etelästä laskee järveen virta, ja sen molemmin puolin on kaksi kaupunkia, Damgarten Pommerin puolella ja Ribnitz Mecklenburgin puolella. Edellistä vartioitiin vanhasta vahtitornista, johon tällöin oli sijoitettu kymmenen keisarillista sotamiestä. Ribnitz sitä vastoin oli varustettu sekä muurein että haudoin.
Kuninkaan saapuessa nuo kymmenen tornissa olevaa sotamiestä näyttivät ensin aikovan puolustautua, mutta luopuivat pian aikeestaan. Kuningas laitatti kaksi siltaa virran yli, meni yöllä syyskuun 26 päivää vasten sen yli ja seisoi varhain aamulla Ribnitzin edustalla. Osasto vihollisen ratsuväkeä, joka kohdattiin, pakeni päätäpahkaa kaupunkia kohden ja sitä ajettiin täyttä laukkaa Rostockin tietä myöten, jollaikaa jalkaväki ryntäsi Ribnitzin muureja vastaan.
Kustaa Aadolf oli mukana kaikkialla. Hänen joukkonsa ei ollut suuri, mutta kuningas oli jo niin nuorten kuin vanhojenkin sotamiesten epäjumala, ja ilo siitä, että sai taistella melkein hänen silmiensä alla, teki joka miehestä sankarin.
Ribnitzin kaupungin portit räjäytettiin porttimiinoilla, ruotsalaiset ajautuivat kaupunkiin, ja vihollinen pakoitettiin antautumaan armoille. Muutamat taloista ryöstettiin, mutta heti tästä tiedon saatuaan kuningas käski, "että mitä oli otettu, se oli annettava takaisin." Ruotsalaiset menettivät ainoastaan kolme miestä. Viikko tämän jälkeen myöskin Wustrow joutui ruotsalaisten käsiin.