Saamansa käskyn johdosta Kniphausen lähti liikkeelle jätettyään yhdeksänsataa miestä Kolbergin edustalle pitämään linnaväkeä silmällä. Seuraavana päivänä Horn oli puolenkolmatta peninkulman päässä sieltä, ja marraskuun 12 päivänä koko ruotsalainen sotavoima yhtyi hänen johtoonsa.
Hän sijoitti päämajansa kylään, ja ylimmät upseerit kokoontuivat hänen luokseen neuvottelemaan miten oli paras käydä lähestyvää vihollista vastaan.
Silloin eräs tiedustelija ilmoitti, että suurehko sotavoima lähestyi
Kolbergia Don Fernando Capuan johdolla.
Kustaa Horn järjesti heti joukkonsa täyteen taisteluasentoon erään kukkulan taakse tien varteen. Mutta yö kului, eikä vihollisesta kuulunut mitään. Kolmen aikaan aamulla kuului merkkisoitto, ja ruotsalaiset odottivat kärsimättömästi, että taistelu oli alkava. Silloin saapui sana, että Don Fernando oli urkkijaansa kautta saanut tiedon ruotsalaisten voimasta ja oli sentähden paluumatkalla.
Horn antoi heti käskyn lähteä vihollista takaa ajamaan. Sotajoukko jaettiin kahteen osaan. Ensimäistä, johon kuului koko ratsuväki ja 1,000 muskettisoturia everstien Teuffelin ja Hepburnin johdolla, hän otti itse komentaakseen. Muu jalkaväki ja tykistö tuli vitkaan jäljestä kreivi von Thurnin johdolla.
Saatiin tietää, että vihollinen oli parin tunnin matkan edellä, ja kohta sen jälkeen, että se oli pysähtynyt eräälle mäelle. Mutta ruotsalaiset jatkoivat tyynesti marssiaan ja saivat pian keisarilliset näkyviinsä. Kun nämä huomasivat ruotsalaiset, lähtivät he kukkulalta jatkamaan matkaansa. Mutta nyt lankesi niin sakea sumu, että saattoi tuskin nähdä omaa kättään, ja oli mahdotonta arvostella maanlaatua tai vihollisen voimaa ja asemaa. Kaikessa tapauksessa Horn tahtoi ajamalla vihollisten jälkijoukkoja heidän jalkaväkensä selkään saattaa heidät epäjärjestykseen ja hidastuttaa heidän marssiaan, kunnes Thurn ehti tulla jäljestä tykistöineen.
Urhea ja peloton Baudissin ryntäsi eteenpäin. Hänen kolme ratsuväkikomppaniaansa hyökkäsi puolta vahvemman jälkijoukon kimppuun ja onnistuikin ajamaan sen pakosalle. Mutta kun Baudissin tahtoi täydentää voittonsa, joutui hän sumussa vihollisen muskettisotureita vastaan, jotka ottivat hänet vastaan niin murhaavin kiväärinlaukauksin, että hänen heti täytyi vetäytyä takaisin. Mitään mainittavampaa tappiota eivät ruotsalaiset kärsineet, ja takaa-ajoa jatkettiin. Ainoastaan sumu esti vihollisen tuhoamista, se pääsi onnellisesti Garziin.
Sellainen oli ruotsalaisten ensimäinen yhteentörmäys keisarillisten kanssa tässä Saksan-sodassa.
Sillävälin oli kuninkaalla ollut kokous upseeriensa kanssa neuvotellakseen aiotusta hyökkäyksestä Garziin. "Meidän täytyy käydä otteluun", sanoi hän, "ja vaikka toivommekin hyvää menestystä, on meidän muistettava, että voitto on Jumalan kädessä. Mutta jos tällöin menettäisin henkeni, kehoitan teitä siitä huolimatta rohkeasti ja luottavasti jatkamaan…"
Niin hänen ajatuksensa aina palasivat hänen kuolemaansa. Se ajatus näytti aina väikkyneen hänen mielessään.