Schaumburg, joka katsoi keisarillisen sotajoukon Pommerissa olevan mennyttä, lähetti suurimman osan ratsuväkeään läheisiin seutuihin talvimajoilleen. Greifenhageniin sijoitettiin 3,000 miestä, enimmäkseen jalkaväkeä, itse jäi Schaumburg 6,000 miehen keralla Garziin.
Kustaa Aadolfille ei vihollisen asema ollut tuntematon, ja hän teki suunnitelmansa sen mukaan. Suurehko joukko järeitä tykkejä vietiin muskettisoturien suojaamana suurilla mataloilla proomuilla Oderia ylöspäin, jalkaväki ja ratsuväki seurasivat mukana pitkin rantaa.
Itsenään jouluaattona 1630 Kustaa Aadolf marssi 14,000 miehen suuruisen kenttäarmeijan kanssa täydessä taistelujärjestyksessä Greifenhagenin edustalle, joka oli keisarillisten asemapaikkojen avain. Hän vaati otteluun, mutta siihen ei suostuttu.
Joulupäivänä messun jälkeen käytiin rynnäkköön sekä maan että virran puolelta. Kun aukko oli ammuttu muuriin, pelastautui suurin osa linnueesta pakenemalla.
Schaumburg katseli Garzista taistelun menoa ja ajatteli ajoissa omaa turvallisuuttaan. Hän pani virran sillan tuleen, räjäytti linnoituksen ilmaan ja heitätti tykit ja varastot virtaan. Toisena joulupäivänä lähdettiin peräytymään Frankfurtia kohden, mutta peräytyminen muodostui pian mitä pikaisimmaksi paoksi. Ruotsalaiset ajoivat takaa käyden lakkaamatonta kahakkaa ja tuhosivat useita Wallensteinin entisen sotajoukon rykmenteistä. Brandenburgilaisen Kustrinin linnoituksen luona keisarillinen sotajoukko oli ainoastaan tunnin matkan edellä. Mutta kaupungin portit avattiin keisarillisille ja suljettiin ruotsalaisten edessä. Eräs saksalainen kuvailee keisarillisten elämöimistä heidän paetessaan seuraavin sanoin:
"Pommerissa samoin kuin vaaliruhtinaallisissakin maissa sotamiehet mellastivat hirmuisesti. Kylät poltettiin, naiset raiskattiin yksinpä kirkoissakin. Kaikkiin valituksiin von Schaumburg vastasi ettei hän kyennyt hillitsemään villiytyneitä sotamiehiä."
Siten päättyi vuosi 1630. Kustaa Aadolf oli nyt herrana koko Pommerissa paitsi Kolbergia, Greifswaldia ja Demminiä ja saattoi sijoittaa joukkonsa myös Pommerin ulkopuolelle, vihollisilta jokseenkin hyvin säästyneeseen koilliseen Brandenburgiin eli Neumarkiin. Toiveet olivat siten käyneet melkoista valoisimmiksi, ja hyvällä luottamuksella kuningas aloitti urheine sotureineen vuoden 1631.
3.
ETEENPÄIN!
Uusi vuosi alkoi tuimalla pakkasella. Sitä paitsi olivat elintarpeet vähissä. Sentähden kuningas päätti, että sotajoukko oli tammikuuksi majoitettava Neumarkiin. Itsellään oli hänellä suuri halu matkustaa kotiin Ruotsiin näkemään jälleen puolisoaan ja tytärtään, mutta hän tahtoi kysyä Akseli Oxenstjernalta neuvoa, ennenkuin päätti toteuttaa aikomuksensa.