Kirje lähti tammikuun alkupäivinä, ja hän odotti kärsimättömästi vastausta. Melkein heti tämän jälkeen saapui Charnacé uudestaan ruotsalaiseen leiriin, ja Kustaa Aadolf otti hänet vastaan päämajassaan Bärwaldessa. Neuvottelut aloitettiin uudestaan. Kustaa Horn oli Juhana ja Kaarle Banérin kera ruotsalaisia edustamassa.
Kardinaali Richelieu oli ajatellut Kustaa Aadolfia palkkasoturiksi ranskalaisten palvelukseen, mutta havainnutkin hänet mitä taitavimmaksi valtiomieheksi. Ovelampana itse kardinaaliakin oli tämä määrännyt ehdot, kun hänelle oli aiottu ne määrätä, ja Richelieu tunsi, että kuningas oli voittanut hänet valtiotaidossa.
Ei ainoatakaan niistä vaatimuksista, jotka Kustaa Aadolf oli ennen hylännyt, oltu otettu sopimukseen. Tyytymätönnä oli Richelieu nähnyt liittokunnan ja keisarin sopivan keskenään, liitto Ranskan ja Kustaa Aadolfin välillä oli oleva vastapainona. Sopimus tehtiin viideksi vuodeksi; sen tarkoituksena oli Itämeren ja valtameren vapauden yhteinen puolustus ja sen valtiollisen vapauden palauttaminen, joka Saksalla oli ennen sodan alkua. Ranska sitoutui vuotuiseen 400,000 riikintaalarin apumaksuun, Ruotsi ylläpitämään 26,000 miehen suuruisen sotajoukon. Liittokunnan ruhtinaille Kustaa Aadolfin oli myönnettävä puolueettomuus, jos he sitä vaativat ja sitä paitsi — tärkeä kohta — hän sitoutui kaikkialla jättämään katolisen uskontunnustuksen häiritsemättä. Allekirjoitukset olivat nyt enää kiusana. Richelieu tahtoi, että Ludvig XIII:n nimi tulisi ensimäiseksi molempiin kappaleihin, mutta Kustaa Aadolf piti molemmat yhdenvertaisina eikä sentähden voinut Ranskalle myöntää muuta, kuin mitä sille oli oikeudella tuleva. Tässäkin Charnacén täytyi antaa myöten, ja molemmat asiakirjat allekirjoitettiin kuninkaan toivomuksen mukaan.
Ranskan puolelta oli tahdottu pitää asia salassa, mutta siitä Kustaa
Aadolf ehdottomasti kieltäytyi ja päästi sen heti julkisuuteen.
Liittouduttuaan suurvallan kanssa, joka ylläpiti Euroopan tasapainoa, ei kuningas nyt tuntenut itseään ainoastaan uskonvapauden esitaistelijaksi, vaan myöskin siksi, joka ehkäisemällä Habsburgin huoneen vallanhimoa oli samalla repivä sen pakkopaidan, johon ihmiskunta tahdottiin sitoa. Ja tällä oli sellainen merkitys, että maailman täytyi se tietää.
Hänen suureksi ilokseen olivat Venetsia ja Hollantikin taipuvaisia suorittamaan apumaksua. Englannista saapui uutinen, että Hamiltonin markiisi oli saanut kuninkaan ja parlamentin suostumuksen väenpestaukseen, joten voitaisiin Weserin tienoille tuoda aivan uusi armeija.
Niin kävi Kustaa Aadolfin ympärillä kaikki yhä valoisammaksi.
Tällä sopimuksella oli rikottu yhtenäisyys katolisen Euroopan kesken, mutta keskellä leimuavaa taistelua molempien uskontunnustusten välillä sen pohjana on sovittava ajatus tasapainosta niiden välillä, ja sentähden tämä sopimus muodostaa ratkaisevan käännekohdan suuressa taistelussa.
Kenties juuri tämä vaikutti, että Kustaa Aadolf ei ollut kovinkaan alakuloinen, vaikka hän Oxenstjernan neuvoa noudattaen jätti matkustamatta kotiin. Valtiokansleri sanoi pelkäävänsä, että kuninkaan poissaollessa kaikki menisi nurinkurin, koskei kellään muulla ollut kylliksi neroa eivätkä vihollinen, liittolaiset ja sotajoukko kunnioittaneet ketään toista niin, että hän olisi voinut kaiken johtaa onnelliseen loppuun.
Matkustuksen sijaan kirjoitti kuningas rakkailleen Ruotsiin. Maria Eleonoraa hän kehoitti olemaan hyvillä mielin ja katsomaan, että kaikilla olisi hänen läheisyydessään niin hyvä kuin suinkin. Hän lähetti terveisiä rakkaalle pikku tyttärelleen ja vakuutti lopuksi uskollista rakkauttaan.