Langolleen hän kirjoitti Bärwaldesta tammikuun 22 päivänä muutamia päiviä ennen sieltä lähtöään: "Olemme Jumalan avulla saaneet lujan jalansijan ja lähtökohdan tässä maassa, niin ettei inhimillisesti katsoen liene vihollisille helppo ajaa meitä täältä pois." Kirje sisältää muuten selonteon asemasta ja henkii kauttaaltaan toivoa ja luottamusta.
Jollei rakas Kätchen sisko saanutkaan mitään kirjettä, niin sai hän lämpimiä terveisiä poissaolevalta veljeltään, joka niin monta kertaa oli yksinäisinä hetkinään toivonut olevansa hänen läheisyydessään.
Ainoastaan muutamiksi minuuteiksi Kustaa Aadolf päästi ajatuksensa liitämään kotiin. Suuri tehtävä, jonka hän oli ottanut suorittaakseen, vaati ensi sijassa hänen ajatuksensa ja aikansa. Väliin yksinäisinä hetkinään hän aprikoi, oliko hänen hyvä enkelinsä täällä vieraassa maassa enää milloinkaan ilmaiseva läsnäoloaan tai lähettävä viestin lapsen mukana… oliko arvoitus hänelle koskaan selviävä, saisiko hän enää koskaan nähdä amuletin antajaa?
Kuninkaalle jätettiin eräs kirjelmä. Se oli Hessen-Kasselin maakreiviltä, nuorelta, itsenäiseltä herralta, jota hävetti toisten horjuvaisuus, ja hän tahtoi sentähden omin päin neuvotella Ruotsin kuninkaan kanssa. Hän tarjoutui tekemään kaiken voitavansa taivuttaakseen Etelä-Saksan protestanttiset valtiosäädyt ja kaupungit liittoon kuninkaan kanssa.
"Tässä meillä on siis mies, joka toimii omasta alotteestaan ja innostaan", sanoi kuningas Kustaa Hornille, joka oli jättänyt hänelle kirjeen.
"Hänelle voi syystä sanoa: 'Mitäs teet, tee mitä pikimmin'", vastasi tämä.
"Niin", puuskahti kuningas, "niin totta kuin omasta puolestani olenkin päättänyt voittaa tai kuolla, täytyy Saksan ruhtinaiden ymmärtää, että liian myöhään tehty päätös syöksisi heidät auttamattomaan perikatoon. Siinä tapauksessa nimittäin, että joutuisin tappiolle."
Kustaa Aadolfin menestys oli herättänyt suurta huomiota, ja evankeliset ruhtinaat, joiden hän ei sallinut jäädä odottavaan puolueettomuuteen, päättivät Saksin vaaliruhtinaan Juhana Yrjänän kanssa esi-isäin esimerkin mukaan kutsua evankeliset säädyt yhteiseen neuvotteluun. Kun ensin oli neuvoteltu Brandenburgin kanssa, kutsuttiin kokous Leipzigiin, jossa oli sovittava siitä, mitä protestanttien oli tehtävä sietämättömästä sorrosta vapautuakseen.
Tämä oli ensimäinen heikko yritys vastarintaan keisaria vastaan, mutta ei kuitenkaan askel liittoon Kustaa Aadolfin kanssa. Heille Ruotsin kuningas oli ainoastaan muukalainen. Heidän tarkoituksensa oli koota luterilaiset ja reformeeratut kolmanneksi puolueeksi, joka taisteluun puuttumatta asettuisi ase kädessä odottavaan asemaan. Oli käytettävä vain hyväkseen Kustaa Aadolfin menestystä kiristämällä keisarilta ja katolilaisilta niitä etuja, jotka tähän asti oli kielletty.
Juhana Yrjänä, joka oli koko protestanttisen Saksan etunenässä, luuli voivansa niittää mitä toinen oli kylvänyt ja ovelalla politiikallaan ratkaista Saksan kysymyksen.