Sen jälkeen, kerrotaan, "palasi kuningas kylmään telttaansa, söi vahvan päivällisen ja joi hyvän siemauksen viiniä, muutti vasta sen jälkeen pukua ja lähti ulos uudestaan."
Kuitenkaan ei tällä kertaa tarvittu rynnätä. Kun keisarilliset näkivät seitsemän lippua liehuvan ruotsalaisten pattereilla, lannistuivat he ja pyysivät antautua. Demmin ja keisarillisen Itämeren-sotajoukon koko sota varasto luovutettiin miekaniskutta.
Taistelu keskellä talvea turkkeihin puettuja pohjan poikia vastaan ei näyttänyt miellyttävältä ruhtinas Savelli'sta, joka siellä oli päällikkönä, ja hän marssi sentähden mieluimmin matkaansa "kiluineen ja kaluineen, liehuvin lipuin, täysissä aseissa ja kahden pikku tykin keralla." Lähtö tapahtui helmikuun 15 päivänä.
Kerrotaan, että kuningas oli itse silloin läsnä, että hän kutsui Savelli'n puheilleen ja kiitti häntä tuttavuudesta. Mutta miehen poistuttua hän kääntyi ympärillään seisoviin eversteihin ja sanoi: "Jos mies olisi palveluksessani, panisin hänen päänsä hänen jalkojensa väliin."
Suuri oli ilo ruotsalaisten leirissä. Useita pikkukaupunkeja vallattiin sen jälkeen, ja maaliskuun 2 päivänä antautui Colberg. Täten saatiin miehistö paremmin majoitetuksi, ja kuningas toivoi, että sotamiehet saisivat levätä rauhassa, kunnes hän parempana vuodenaikana voisi toteuttaa aikomuksensa marssia Mecklenburgin läpi Elbelle.
Juhana Banér sai Demminin ympäristöllä olevain joukkojen
päällikkyyden, Kniphausen niiden, jotka olivat sijoitetut
Neu-Brandenburgin ympäristöön. Neumarkissa majaili Kustaa Horn.
Ruotsalainen sotajoukko levisi nyt esteettömästi koko Mecklenburgiin.
Mutta Tilly päätti tehdä kuninkaan laskut tyhjäksi. Hän oli tahtonut pelastaa Demminin, mutta tuli liian myöhään. Nyt hänen piti tunkeutua läpi ruotsalaisten asemapaikkojen joutuakseen ainakin Greifswaldin avuksi, ja hän lähti sentähden Oderin seuduilta, ensin turvattuaan lujin varustuksin Frankfurtin ja Landsbergin linnoitukset, joista Oderin seutujen omistus riippui.
Hän marssi länttä kohden Brandenburgiin, ja luultavasti peloitellakseen vaaliruhtinaan sieltä hän kääntyi pohjoiseen ja seisoi Havelbergin edustalla samana päivänä, jona Demmin antautui ruotsalaisille.
Suunnattomasti harmistuneena Savellia kohtaan, joka oli niin huonosti vastannut hänen luottamukseensa, Tilly kirjoitti keisarille ja pyysi häntä muille varoitukseksi rankaisemaan rikollista ja riensi sen jälkeen, jos mahdollista, pelastamaan Greifswaldia, ainoaa linnoitusta, joka keisarillisilla oli enää jäljellä Pommerissa.
Ruotsalaisten päämajassa tiedettiin, että "korpraali" oli liikkeellä, mutta ei, mihin matka tähtäsi. Pian saapui kuitenkin tieto, että matkan määränä oli Neu-Brandenburg. Etujoukot saapuivat maaliskuun 2 päivänä, muutamia päiviä myöhemmin saapui Tilly päävoiman keralla ja 7 päivänä hän alkoi pommittaa kaupunkia.