Aseet eivät olleet toimettomina kirjevaihdonkaan aikana. Ensimäinen sotahanke oli suunnattu linnoitusta vastaan Wolgastin edustalla ja alku tehtiin Usedomin valloituksella.
Kuningas lähti liikkeelle Peenemündestä 2,500 ratsumiestä ja 4,000 muskettisoturia mukanaan. Saatuaan linnoituksen näkyviinsä hän huomasi, että joitakin kroatilaisjoukkoja järjestyi parhaallaan sen edustalle, kun taasen jalkaväki venheillä pakeni virran yli Wolgastiin. Kroatilaiset eivät hekään odottaneet ruotsalaisen ratsuväen hyökkäystä, vaan syöksyivät päistikkaa rannalle, suureen proomuun, joka lastattiin väkeä niin täyteen, että se vajosi päästyään hieman loitommalle maasta.
Ruotsalaiset valloittivat heti vallituksen, ja ratsumiehet sijoitettiin yöksi ympäristön kyliin. Tämä tapahtui kesäkuun 30 päivänä.
Seuraavana päivänä kuningas marssi edelleen Swinemündeä kohden, mihin hän saapui heinäkuun 2 päivänä. Täällä oli vallituksia salmen molemmin puolin, mutta heti kun keisarilliset saivat tietoonsa, että vihollinen lähestyi, laskettivat he salmen yli Wolliniin, jonka jälkeen venheet poltettiin. Samoin tehtiin vallituksilla Wollinin luona, jossa ruotsalaiset ottivat neljä pientä metallikanuunaa.
Nyt Kustaa Aadolf käänsi katseensa Stettiniin. Hän näet pelkäsi, että keisarilliset valtaisivat tämän tärkeän kaupungin. Ferdinand II:n joukkojen johtaja, italialainen Torquato Conti, olikin jo koettanut yllättää ja vallata kaupungin, mutta onnistumatta. Paitsi Stralsundia oli Stettin ainoa kaupunki Pommerissa, jota ei oltu pakoitettu vastaanottamaan keisarillista sotaväkeä.
Vanha, kivulloinen herttua Bogislaus pelästyi pahoin kuultuaan Ruotsin kuninkaan lähestyvän. Bogislaus ei ollut soturi eikä valtiomies, hänestä nähden sai maailma seista tai kaatua, kunhan hän vain sai olla rauhassa. Keisarissa oli valta personoituna, sentähden hän tahtoi elää keisarin kanssa rauhassa. Mutta siltä ei hän suinkaan tahtonut tapella keisarin vihollisten kanssa ja koettaessaan joillakin verukkeilla päästä sekaantumasta selkkauksiin luuli hän parhaiten voivansa suojella nahkansa — puolueettomuuden varjossa.
Hänelle kerrottiin, että ruotsalaiset olivat koonneet kaikki laivat, jotka heillä oli käytettävissään, ja vieneet ne Raseborgiin. Sinne saapui myös Juhana Banér kaikkiaan 8,700 miehen keralla. Muu osa sotajoukosta jätettiin saarien puolustusväeksi, päällikköinä Kniphausen Usedomissa ja Lesslie Wollinissa.
Heinäkuun 8 päivänä voimat olivat koolla. Silloin saapui herttua
Bogislaun lähettiläs pyytäen, että hän saisi pysyä puolueettomana.
Kuningas epäsi jyrkästi ja lisäsi, että hän oli tuleva heti jäljestä
saadakseen varman vastauksen. Oli valittava sota tai rauha.
Hän piti sanansa. Heinäkuun 9 päivän iltana väki nousi laivoihin, ja seuraavana aamuna laivasto lähti purjehtimaan. Eräs saksalainen historioitsija kertoo, että vastatuuli viivytti lähtöä, mutta tuuli kääntyi heti kuninkaan astuttua laivaan. Ruotsalaiset laivat menivät Odensen virtaa ylöspäin vanhaan Oderburg nimiseen linnaan, joka oli tykin kantaman päässä kaupungista. Heti kun muutamia rykmenttejä oli ehtinyt nousta maihin, marssi kuningas heidän eturinnassaan ottamaan haltuunsa edullisimmat paikat sillä puolen kaupunkia.
Kaupungissa oltiin kauhuissaan. Vanha herttua itki ja väänteli käsiään. Mitä oli hänen tehtävä?