Neuvoteltiin niin asestautumisesta kuin myös mahdollisesta liittoutumisesta Kustaa Aadolfin kanssa. Silloin Juhana Yrjänä raapi korvallistaan ja tuumi, että sellaiset asiat olivat "äärimäisen vaikeita, huolestuttavia, vaarallisia ja laajakantoisia." Poloinen vaaliruhtinas seisoi kuin liukkaalla jäällä, hän ei uskaltanut käydä eteen — eikä taapäin. Hänen silmiensä edessä keisari oli vihaisena ja uhkaavana, hänen takanaan protestanttiset ruhtinaat erilaisine mielipiteineen, eikä hän kuitenkaan tahtonut millään ehdolla jättää päämiehyyttään.
Mutta jos istunnot olivat ikäviä, oli sitä reimempaa, kun herrat pääsivät juomapöytään. Siellä Juhana Yrjänä oli päämiehenä oikealla paikallaan, niin että hän täydellä syyllä ansaitsi nimen "Olut-Yrjänä."
Kertomuksessa heidän hommistaan sanotaan, että korkeat herrat olivat "maailman lasten tavan mukaan sangen hilpeitä ja iloisia, heillä oli ajanvietettä monenlaista ja lisäksi he juopottelivat; näin puolustettiin Jumalan sanaa ja saksalaisten vapautta. Viinisankarit ottivat niskoilleen yhtä vähän vaivoja kuin se pyhä piispa, joka huudahti poltettuaan sormensa kuumassa paistissa: 'Mitä meidän täytyykään kärsiä Kristuksen valtakunnan tähden'."
4.
LUJA TAHTO.
Landsbergistä kuningas palasi Frankfurtiin lujasti päättäneenä, että kävisi täysin tosin käsiksi vastahakoisiin vaaliruhtinaihin. Kaikki neuvottelut olivat olleet turhat, sentähden turvauduttiin varmempaan keinoon. Kymmenen jalkaväkirykmenttiä ja koko ratsuväki kokoontui Fürstenwaldeen sotamarsalkka Kustaa Hornin johtoon, ja kuningas toivoi, että hänen vaatimuksiinsa parhaiten suostuttaisiin, kun hän puhui sotajoukkonsa eturinnassa.
Köpenikistä lähetettiin Horn Berliiniin vaatimaan, että Spandaun ja Kustrinin linnoitukset oli heti luovutettava, koska Magdeburgia uhkaava vaara ei sietänyt viivyttelyä. Kuitenkin kuningas sitoutui luovuttamaan ne takaisin, heti kun vaara oli ohitse ja lupasi lisäksi, ettei ryhtyisi vaaliruhtinaan maassa mihinkään ilman hänen suostumustaan.
Jo seuraavana päivänä Yrjänä Wilhelm antoi vastauksensa. Hän tahtoi luovuttaa langolleen kaikki linnoitukset maassa paitsi Spandauta ja Kustrinia, mutta tarjoutui tekemään valan, että avaisi nekin kuninkaan sotajoukolle, jos tämä tuli lyödyksi ja takaa-ajettuna tarvitsi varmaa turvapaikkaa.
Kuinka Kustaa Aadolfia harmittikaan ilmeinen yritys pettää häntä. Jokseenkin uhmaavasti hän pyysi saada kohdata vaaliruhtinasta persoonallisesti, lisäten, että jos se kiellettäisiin, saattoi tapahtua, että hän tuli suuren seuran keralla. Katse, jonka hän silloin loi sotajoukkoonsa, oli siksi selvä, että Yrjänä Wilhelmin lähetti sai jalat allensa.
Kohtauspaikaksi määrättiin pieni lehto neljännespeninkulman päässä
Berliinistä. Seuraavana päivänä, toukokuun 3, kuningas lähti sinne
Köpenikistä kolmen eskadroonan, tuhannen muskettisoturin ja neljän
kenttätykin seuraamana.