Kuningas oli puhunut syvällä, melkein uhkamielisellä vakaumuksella, ja koko sali kuunteli tarkkaavasti, mutta varsinkin kalpeat neuvosherrat, jotka loivat arastelevia katseita herraansa. Mitä kuningas sanoi, se oli jo ennen synkkinä varjokuvina häämöittänyt heidän silmiinsä. Mutta nyt se pukeutui selvään muotoon ja kasvoi melkein hirvittäväksi.
Vaaliruhtinatar pani kätensä kuninkaan olalle ja sanoi: "Olkaa varma siitä, että teen mitä voin."
Keskustelu kääntyi sitten yleisiin asioihin, ja Kustaa Aadolf meni vasta myöhään hänelle määrättyyn makuuhuoneeseen. Vaaliruhtinas oli seurannut häntä, mutta palannut pian takaisin, toivoteltuaan hyvää yötä korkealle vieraalleen.
Heti sen jälkeen kamaripalvelija viittasi kirjeeseen, joka oli yöpöydällä. Hän ei voinut käsittää kuinka se oli tullut sinne. Kuningas avasi sen ja luki kammokseen vain kaksi sanaa: "Älkää nukkuko!" Ne oli kirjoitettu mitä soreimmalla käsialalla. Ilmaisematta liikutustaan Kustaa Aadolf sanoi vain, että hän soittaisi, kun tahtoi mennä nukkumaan. Kamaripalvelija poistui.
Keneltä oli varoitus, ja mitä oli hänellä pelättävää itsessään vaaliruhtinaan palatsissa? Kuitenkin, kun hän ei tuntenut olevansa uninen, päätti hän istua hetkisen valveilla ja lukea muutamia kirjeitä, jotka oli saanut aamulla, mutta ei vielä avannut. Kun hän otti ne esille, seurasi mukana hänen pieni käsiraamattunsa, joka hänellä aina oli mukanaan. Hän pani ne kaikki pöydälle. Vielä kerran hän avasi salaperäisen kirjeen. "Älkää nukkuko!.".. Mahtoiko se olla häneltä?… Miksei hän lähettänyt pikku Gustava Adolfinaa?… Tyttö olisi saanut jäädä tänne ja kertoa äidistään ja omasta elämästään.
Sen jälkeen hän tarttui raamattuunsa, ja hän syventyi pian tutkimaan niitä syviä totuuksia, joita seurasi jokaisen "Autuaat ovat…" jälkeen. Hän ei tiennyt, kuinka kauan oli istunut, kun hänestä alkoi tuntua, että valo himmeni, ja kun hän kohotti päätänsä, näytti hänestä kynttiläin liekki kellertävältä. Hänen oma päänsä tuntui raskaalta, ja kun hän nousi, tuntui hänestä kuin maa katoaisi hänen altansa. Oliko se kuvittelua, vai täyttikö tosiaankin sumu koko huoneen? Hän tunsi olevansa kaatumaisillaan, mutta kovalla tahdonponnistuksella hän haparoi ovelle, jonka hän nopeasti avasi. Kamaripalvelija istui suuressa nojatuolissa ja nukkui, mutta kuningas näki nyt selvään, kuinka jokseenkin sakea savu tuprusi makuuhuoneesta.
Hän herätti miehen. Liekö tähänkin savu vaikuttanut, tai oliko hän unenhorroksissa, mutta ainakin kesti kotvan, ennenkuin hän pystyi käsittämään mistä oli kysymys.
Hän tahtoi nostaa hälytyksen, mutta kuningas kielsi sen. Muutamia ikkunoita avattiin, ja hiukan etsittyään löysivät molemmat sen salaisen syyn, joka olisi voinut aiheuttaa kuninkaan kuoleman. Makuuhuoneessa oli suuri takka, joka, kun tähän aikaan ei tarvinnut lämmittää, oli verhottu tuoreilla lehdeksillä. Mutta pohjalle, syttyväin mutta kosteain ainesten alle, oli laitettu tuli, josta lähti vain savua.
"Katsokaas", sanoi kamaripalvelija viitaten ylöspäin, "savupiippu on luultavasti tukettu, ettei savu pääsisi ulos."
"Tämä näyttää olevan ystävieni jesuiittain keksintöä", virkkoi Kustaa
Aadolf. "Mutta Herran käsi on minua ihmeellisesti suojellut."