He sammuttivat tulen yhdessä, ikkunat saivat olla auki, ja Kustaa Aadolf meni levolle kiellettyään kamaripalvelijan virkkamasta kenellekään mitään. Vaaliruhtinaallisella herrasväellä ei ollut mitään osaa tekoseen, ja tieto siitä olisi vain lisännyt heidän huoliaan, ja hän tahtoi heidät siitä säästää.
Varmaankin hän oli unissaan nähnyt hyvien enkelien liitelevän ympärillään, sillä palvelija, joka valvoi hänen vuoteensa ääressä, sanoi, että kuningas oli luultavasti nähnyt hyvää unta, koska oli näyttänyt niin kummalliselta.
Seuraavana aamuna Kustaa Horn toi uutisen, että vaaliruhtinas oli koko yön jatkanut neuvotteluja neuvosherrojensa kanssa, "Ja", lisäsi sotamarsalkka, "lienee oltu yhtä mieltä, että on liian vaarallista kieltäytyä suostumasta teidän majesteettinne vaatimukseen, kun sotajoukko on kaupungin edustalla ja voi minä hetkenä tahansa tulla ottamaan väkivallalla mitä ei annettu hyvällä."
"Minullakin on mitä parhaimmat toiveet", vastasi Kustaa Aadolf iloisesti. Mutta se neuvottelu, joka sittemmin seurasi kuninkaan ja vaaliruhtinaan ja hänen neuvosherrojensa kesken, oli sentään pitkä ja väsyttävä, huolimatta siitä, että kuninkaan ehdot olivat sangen kohtuulliset. Hän vaati vain kuukautista raha-apua sotajoukon ylläpidoksi ja Kustrinin ja Spandaun linnoitusten — maan molempain päälinnoitusten — luovuttamista, kunnes Magdeburgille oli saatu apua. Brandenburgilla ei ollut antaa mitään sotaväkeä, sillä se oli aikoja sitten ollut aivan aseeton.
Vasta iltapäivällä sopimus saatiin allekirjoitetuksi, mutta kuningasta ei saatu houkutteluilla eikä millään jäämään enää yöksi. Monien ystävyyden vakuutusten jälkeen erottiin, ja Kustaa Aadolf ja hänen sotamarsalkkansa palasivat sotajoukon luo.
Tämä tapahtui toukokuun 4 päivänä. Seuraavana päivänä kuningas marssi
Spandauhun, joka jätettiin hänelle. Eversti Akseli Lilja pantiin
päälliköksi 1,000 miehen keralla. Toukokuun 6 päivänä saapui hän
Potsdamiin.
Mitä lähemmäksi Magdeburgia hän tuli, sitä hartaammin hän halusi joutua kaupungin avuksi. Mutta ensin oli voitettava Saksin vaaliruhtinaalta se, minkä brandenburgilainen oli jo myöntänyt.
Frankfurtista Kustaa Aadolf oli lähettänyt hovijunkkarin Juhana Yrjänän luo taivuttamaan häntä liittoon. Potsdamista lähetettiin uusi lähettiläs, koskei ensimäinen ollut palannut. Tämän toisen lähettilään oli kehoitettava vaaliruhtinasta liittoon Ruotsin kuninkaan kanssa Magdeburgin avustamiseksi, vaadittava vapaata kulkua Saksin läpi ja persoonallista kohtausta molempien liittokumppanien kesken.
Tiedonannot Magdeburgista kävivät yhä huolestuttavammiksi. "Tilly ja Pappenheim", kirjoittivat pormestarit ja raatimiehet, "seisovat suuren sotavoiman kera kaupunkimme edustalla, ja kaupungin kaikki vallitukset ovat vallatut, niin että olemme mitä suurimmassa vaarassa. Jollei apua tule joutuin, saamme kahdessa päivässä kurjan lopun."
Kuningas ilmoitti heille Frankfurtin valtauksesta, ja raati vastasi, että he kiittivät Jumalaa kuninkaan onnesta, mutta lisäsivät: "Siltamme on vihollinen sytyttänyt, molemmat esikaupunkimme olemme huhtikuun 20 päivänä sytyttäneet tuleen, vihollinen lähestyy kaupunkiamme. Tilly on kirjoittanut, että olemme hänen käsissään, että teidän majesteettinne ei voi auttaa ja että meidän on anottava keisarilta armoa."