Paremmin oli Kustaa Aadolf ymmärtänyt käyttää aikansa. Hän jatkoi neuvottelujaan vaaliruhtinasten kanssa, ja kun hänen lankonsa jätti kaiken ratkaisun Saksin vaaliruhtinaalle, Juhana Yrjänälle, aikoi kuningas oleskella joukkoineen Spandaussa, kunnes hän oli ehtinyt tehdä päätöksensä.
Sillä välin Kustaa Aadolf teki matkan Alt-Brandenburgiin ja sieltä palattuaan hän otti vastaan berliiniläisen lähettilään, joka ilmoitti, ettei vaaliruhtinas enää ollut halukas suorittamaan apumaksua sotajoukon ylläpidoksi, että hän tahtoi Kustrinin takaisin ja niin edelleen. Kustaa Aadolf käski edustajansa, kreivi Thurnin, esittää persoonallista kohtausta yhteisten asiain käsittelyä varten. Vaaliruhtinas oli valmis siihen jo seuraavana päivänä, mutta antoi lisäksi kirjallisen vastauksen.
Se sisälsi, että "Kustaa Aadolf tosin sai pitää Spandaun edelleen, vaikka linnoitus lupauksen mukaan oli jätettävä takaisin, mutta kun ruotsalainen sotajoukko ei enää nykyään tehnyt eikä voinut tehdä viholliselle mitään vahinkoa, vaan ainoastaan hävitti vaaliruhtinaan maata, pyysi hän kuningasta viemään sen johonkin toiseen seutuun, niin ettei vaaliruhtinaan tarvitsisi nähdä niitä julkeuksia, joita tehtiin."
Kuningas suuttui kovin ja kirjoitti samana iltana (kesäkuun 6 p:nä), ei vaaliruhtinaalle, vaan hänen puolisolleen, ja sitoutui — lupauksen mukaan — luovuttamaan Spandaun takaisin, mutta vaati, että vaaliruhtinas samana hetkenä selittäisi, "tahtoiko hän seistä kuninkaan vai keisarin puolella; viimeksimainitussa tapauksessa häntä kohdeltaisiin vihollisena." Vastausta odotettiin ennen heinäkuun 7 päivää.
Vaaliruhtinas halusi lykkäystä, mutta piti kiinni vaatimuksestaan, että kuninkaan oli vietävä sotaväkensä maasta. Kuningas vastasi irtisanomiskirjeellä. Vaaliruhtinas sai ottaa vastaan Spandaun seuraavana päivänä, kuningas tahtoi lähteä tiehensä sotajoukkoineen ja pitää vaaliruhtinasta vihollisenaan.
Seuraavana päivänä luovutettiin linnoitus Brandenburgin vaaliruhtinaan väelle, ja sen jälkeen ruotsalainen sotajoukko sai käskyn lähestyä Berliiniä 20,000 miehen voimin ja liehuvin lipuin.
Yrjänä Wilhelm oli Magdeburgin häviön jälkeen ollut horjuvampi kuin koskaan. Toiselta puolen hän oli tehdyn sopimuksen kautta sidottu Kustaa Aadolfiin, toiselta puolen hän pelkäsi keisarin kostoa.
Yhä hän unelmoi puolueettomasta asemasta molempien puolueiden välillä. Nyt hän alkoi pelätä mihin kaikkeen Tilly saattoi ryhtyä, ja sentähden täytyi ruotsalaiset ajaa pois, maksoi mitä maksoi.
Hän ei tiennyt, vaaliruhtinas rukka, että Kustaa Aadolf saattoi herättää samallaista kauhua kuin keisarin generalissimus. Mutta hän tunsi sen, kun saapui ankara viesti, että "nyt hän on täällä kaikkine ruotsalaisine joukkoineen!"
Kalveten hän vajosi tuoliinsa ja väänteli epätoivoissaan käsiään. Mihin oli hänen ryhdyttävä? Kiistakirje oli hänellä vapisevissa käsissään. Vaaliruhtinatar ja hänen äitinsä kutsuttiin saapuville. He tapasivat korkean herran itkemässä kuin koulupoika, joka pelkää vitsaa.