"Teidän armonne on ollut minun sankarini siitä pitäen, kun voititte Tanskan", puuttui vanha ruhtinatar puheeseen. "Ja tämä, että yksin uskalsitte tarttua aseihin mahtavaa keisaria vastaan, on minusta ollut niin suurta ja ihailtavaa, että olen unohtanut omat sukulaisuussuhteeni joka päivä rukoillakseni Jumalalta menestystä teidän suurelle yrityksellenne."
"Kukaan ei voi syvemmin tuntea rukouksen voimaa kuin minä", vastasi kuningas. "Tunnen joka päivä sen siunauksen!"
Samassa saapuivat kaupungista vaunut. Ne pysähtyivät äkkiä, ja kuka astui niistä, jollei vaaliruhtinas. Sävyisänä ja alistuvana hän lähestyi, hämillään ja änkyttäen virkkoi muutamia katkonaisia lauseita. Kun Kustaa Aadolf ojensi hänelle kätensä, puristi hän sitä sydämellisesti ja pyysi häntä unohtamaan mitä oli tapahtunut. Spandaun hän sai pitää, ja kuukautiset apumaksut sotajoukon ylläpidoksi tulisi vaaliruhtinas suorittamaan. Heidän entisen sopimuksensa hän tahtoi vahvistaa kirjallisesti. Hän oli huomannut, että se oli hänen ainoa pelastuksensa.
"Sen voi tehdä heti, jos teidän armonne tahtoo tulla mukana
Berliiniin", sanoi vaaliruhtinatar.
"Tulen jäljestä illalla, jos sallitte", vastasi kuningas kohteliaasti.
Vaaliruhtinaallinen herrasväki lähti heti sen jälkeen. "Kuinka minua ilahuttaa se, että teidän jaloutenne on tullut toisiin ajatuksiin!" sanoi vaaliruhtinatar puolisolleen.
"Luulen menetelleeni valtioviisaasti", vastasi tämä. "Olen uhrautunut maani hyväksi, olosuhteet vaativat sen… olen kirjoittanut siitä sekä keisarille että Saksin vaaliruhtinaalle. He tulevat myöntämään, etten voinut menetellä toisin."
Nuori vaaliruhtinatar veti hunnun tiiviimmin kasvoilleen. Oli kuin häntä kirkas päivänvalo hävettäisi.
Illaksi oli järjestetty juhla linnan puutarhaan, ja kuningas asetti silloin langolleen samat ehdot kuin ennenkin. Tämä suostui nyt kaikkeen mitä häneltä vaadittiin. Spandau annettiin takaisin kuninkaalle, ja kesäkuun 11 päivänä allekirjoitettiin sopimus, jonka mukaan Kustaa Aadolf, sitouduttuaan suojelemaan vaaliruhtinaan maata koko sodan ajan, hätätilassa saisi haltuunsa myös Kustrinin sekä rahoja ja elintarpeita sotajoukon ylläpidoksi.
Niin oli liitto Brandenburgin kanssa päätetty asia, ja samana
päivänä, jona se tehtiin, lähti kuningas Berliinistä ja meni
Stettiniin. Korkeimpana päällikkönä kuninkaan poissaollessa oli
Juhana Banér.