Yhtä vitkallinen kuin hän ennen oli ollut hommissaan, yhtä kiire tuli hänelle nyt. Lähetettiin pikaviesti Ruotsin kuninkaalle rukoillen häneltä mitä nopeinta apua keisaria vastaan.
Mielihyvin Tilly käytti tarjoutuvaa tilaisuutta pestäkseen saksilaisia löylyttämällä sen häpeän, joka hänelle oli koitunut turhasta yrityksestään voittaa Kustaa Aadolf. Hänellä olikin oivallinen asema Magdeburgissa vaaliruhtinaan ja Ruotsin kuninkaan välillä, niin että riippui vain hänestä, kumpaa vastaan tahtoi kääntyä. Jos hän olisi yhtäkkiä rynnännyt Saksiin, olisi hän epäilemättä saanut saksilaisille aikaan hirmuisen häviön. Mutta vanhalta sotaherralta puuttui juuri päättäväisyyttä ja ripeyttä toiminnassaan.
Hän yhtyi Eislebenissä Fürstenbergiin, mutta jäi sinne kokonaiseksi viikoksi. Sillaikaa hän osaksi uhkaillen, osaksi maanitellen taivutteli vaaliruhtinasta mukautumaan keisarin tahtoon.
Vaaliruhtinas lähti kiireimmiten sotajoukkonsa luo, johon kuului 12,000 miestä ja oli Arnimin päällikkyydellä jo elokuun 13 päivänä leiriytynyt Leipzigin lähistöön. Tieto Tillyn ja Fürstenbergin yhtymisestä se oli pannut jalat Juhana Yrjänän alle.
Arnim lähetettiin Kustaa Aadolfin luo. Kohta sen jälkeen saapui Tillyltä uusi lähettiläs vaatimaan, että vaaliruhtinaan oli sotajoukkoineen yhdyttävä keisarillisiin ajaakseen pois valtakunnan viholliset, ruotsalaiset. Sitä paitsi hänen oli luovutettava koko sotavarastonsa.
Juhana Yrjänä vastasi vältellen, mutta lähti heti liikkeelle sotajoukkoineen ja marssi Torgauhun Elben rannalla, Wittenbergistä eteläänpäin. Se tapahtui elokuun 22 päivänä.
Kolme päivää myöhemmin Tilly marssi Halleen, josta hän vielä lähetti kirjelmän vaaliruhtinaalle ja kehoitti häntä luopumaan kaikesta enemmästä vastarinnasta. Kun kehoitusta ei noudatettu, hyökkäsi Tilly maahan, otti Merseburgin väkirynnäköllä, ryösti Scheiditzin, poltti joukon kyliä, vaati paloveroa ja hävitti maata kaikin tavoin. Elokuun 29 p:nä Tilly vaati, että Leipzigin oli hankittava hänelle muonavaroja, ja uhkasi vähimmänkin empimisen johdosta saartaa kaupungin.
Raatiherrat vastasivat, etteivät he voineet päättää mitään, kun vaaliruhtinas ei ollut saapuvilla. Silloin komennettiin ratsuväki kaupunkia saartamaan, porteille asetettiin vartiot ja kaupungin ympäristö ryöstettiin kolmen peninkulman laajuudelta. Syyskuun 2 p:nä Tilly lähti Hallesta liikkeelle ja seisoi seuraavana aamuna koko sotajoukkoineen kaupungin edustalla. Silloin alettiin heti valmistautua rynnäkköön. Vastarinnasta ärtyneenä Tilly vannoi, että jos Leipzig edelleen teki vastarintaa, oli kaupunki saava saman kohtalon kuin Magdeburg, eikä silloin tultaisi säästämään lastakaan äitinsä kohdussa.
Ei ollut pelastuksen toivoakaan, ja kaupunki antautui 5:n aikaan iltapäivällä, jonka jälkeen keisarillinen vartioväki asetettiin kaupunkiin.
Sillä välin oli Arnim rientänyt Kustaa Aadolfin luo, joka otti hänet jotensakin kylmästi vastaan. Hän valitti sitä, mitä oli tapahtunut, mutta olihan se vaaliruhtinaan oma syy; jos hän olisi suostunut kuninkaan vaatimuksiin, ei Magdeburg olisi ollut tuhkana, eikä hän itse joutunut niin onnettomaan asemaan. Kuinka saattoi hän, kuningas, luottaa ruhtinaaseen, jonka neuvonantajat olivat keisarin palkkaamia ja joka saattoi jättää hänet pulaan milloin vain keisari suvaitsi jälleen ottaa vaaliruhtinaan armoihinsa.