Luomme nyt silmäyksen myös olosuhteihin keisarillisten leirissä.
Siellä vallitsi suuri epäröiminen oliko uskaltauduttava ratkaisevaan taisteluun. Kahdenkahdeksatta vuotias Tilly ei ollut halukas panemaan koko elämänsä menestystä "heittokeihään kärkeen." Kaikki edelliset taistelunsa hän oli voittanut viisaasti valitsemalla sen hetken, jona hän kaikissa suhteissa oli vastustajaansa voimakkaampi. Hänen tarkoituksensa oli asettua lujaan asentoon Leipzigin luona, odottaa lisäjoukkoja ja vastustajan hyökkäystä. Mutta sotaneuvostossa Pappenheim vaati taisteluun täällä kuten Magdeburgissakin.
Kylliksi kauan, sanoi Pappenheim, oli odotettu ratkaisua, ja kun nyt vihdoin vihollinen oli uskaltanut lähteä linnoitetusta leiristään, ei sitä voinut puolustaa Jumalan, keisarin eikä Baijerin vaaliruhtinaankaan edessä, jos päästettiin niin hyvä tilaisuus läpi käsien.
Nuoremmat everstit yhtyivät siihen, ja Tilly, joka tiesi, että hänen varovaisuuttaan pidettiin vanhuuden heikkoutena ja pelkäsi joutuvansa syytettyjen penkille sekä Münchenissä että Wienissä, suostui siihen, että oli uskaltauduttava taisteluun, jos siihen vaadittiin.
Väitetään, että sotaneuvottelu oli pidetty erään haudankaivajan majassa, muutamassa niistä harvoista taloista, jotka Leipzigin poltetuissa etukaupungeissa olivat jäljellä. Ja kun Tilly ja muut upseerit ulosmennessään näkivät seinillä maalatut pääkallot ja ruumiskirstut, oli tämä kaikki tehnyt heihin sangen synkän vaikutuksen. Jokainen näki siinä onnettoman enteen.
Kuitenkaan ei Tilly tahtonut odottaa vihollista itse leirissä kaupungin edustalla, vaan käski sotajoukon marssia tunnin matkan sieltä ja asettua Breitenfeldin lähelle edulliseen asemaan.
Suurella tasangolla Leipzigin pohjoispuolella oli ainoastaan siellä ja täällä muutamia kyliä hajallaan. Ainoa murtomaaeste tällä taistelukentällä oli pienen Loberjoen laakso, joka oli pohjoisesta päin saapuvan vihollisen tiellä.
Kahden kylän välille oli Tilly edeltäpäin käskenyt luoda pattereita tykistölleen, ja sinne keisarillinen sotajoukko syyskuun 7 päivän aamuna suuntasi marssinsa täydessä taistelujärjestyksessä.
Oli säteilevän kirkas syys-aamu. Tilly lähti hyvissä ajoin liikkeelle, ja sotajoukko marssi kahdessa osastossa, toinen Dübeniä vastaan ja toinen koillista kohden. Keskustan, jota Tilly johti, muodosti jalkaväki. Hänen alipäällikkönsä oli Schaumburg. Ratsuväki sijoitettiin sivustoihin, 6,000 miestä oikeaan sivustaan Fürstenbergin johdolla ja 5,000 vasempaan Pappenheimin johdolla. Jalkaväen edessä oli tykistö, johon kuului 27 suurimmaksi osaksi järeätä tykkiä.
Asetelma oli hyvin erilainen kuin Kustaa Aadolfin. Jalkaväki muodosti suuria neliöitä, joissa keihäsmiehet olivat keskellä ja muskettisoturit reunimaisina. Kun ampuma-aseita ei voitu käyttää, vaan täytyi ryhtyä käsikähmään, väistyivät muskettisoturit syrjään keihäsmiesten tieltä. Nämä olivat puetut rynnäkkökypäriin, teräskauluksiin, rinta- ja selkähaarniskoihin, ja heillä oli miekat ja 15-18 jalan pituiset keihäät, kun muskettisoturit sitä vastoin olivat varustetut ainoastaan rynnäkkökypärin ja rintahaarniskoin, ja heillä oli miekka ja musketti kahden kyynärän pituisine pistimineen.