Kustaa Aadolf oli mukana kaikkialla, vieden ensiksi kaksi muskettirykmenttiä yli sillasta.
Mutta vihollisten rivit pysyivät liikkumattomina, ja sentähden seurasivat toiset ruotsalaiset joukko-osastot niin pian kuin mahdollista. Kerrottiin, ettei Tilly voinut salata kummastustaan, kun hän upseeriensa ympäröimänä kukkulalta katseli sitä järjestystä ja varmuutta, millä ruotsalaiset upseerit marssivat rinnettä ylös ja asettuivat määrätyille paikoilleen. Ja Pappenheimin kysymykseen eikö voitu rynnätä, ennenkuin vihollisen koko sotavoima oli ehtinyt tulla yli, vastasi hän ainoastaan vihaisesti ärähtäen: "ei."
Yhdistynyt sotajoukko järjestettiin kuninkaan ja Arnimin kesken tehdyn sopimuksen mukaan niin, että saksilaiset muodostivat erikseen oman taistelurintamansa, ruotsalaisista vasemmalla. Heidän rinnallaan seisoi ruotsalaisen sotajoukon vasen siipi, päällikkönään Kustaa Horn, kuninkaan sotamarsalkka.
Teuffel ja skotlantilainen Hepburn johtivat keskustaa, ja Lennart
Torstensson seisoi tykistön kera sen rintaman edessä.
Oikeaa rintamaa johti, niinkuin tavaksi oli tullut, ylipäällikkö itse. Juhana Banér oli täällä kuningasta lähin mies. Täällä oli protestanttisen sotajoukon ydin, ruotsalaiset rykmentit, joilla oli nimensä Ruotsin maakuntien mukaan.
"Revityltä, kuluneelta, likaiselta näytti meidän väkemme hopeoituun, kullattuun, sulitettuun keisarilliseen väkeen verraten", sanoo muuan silminnäkijä. "Pieniä olivat ruotsalaiset ja suomalaiset hevoset saksalaisten rinnalla; sentähden ei voinut ruotsalaisia ja suomalaisia talonpoikain renkejä verratakaan vastustajiinsa. Mutta he olivat jo koettaneet voimiaan Venäjällä, Liivinmaalla ja Preussissa ja he voivat vielä kerran näyttää, että pienikin pystyi maasta ponnistamaan."
Missä kuningas näyttäytyi, järjestellen ja rohkaisten, siellä loisti luottamus ja ihailu kaikkien silmistä. Hän oli jakanut heidän vaivansa ja rasituksensa, ja vanhastaan kukin tiesi kertoa jotakin erityistä hänestä. Nyt hän oli avannut heille tien tälle taistelukentälle keskelle Eurooppaa, missä oli taisteltava sen uskonopin puolesta, joka oli ollut heidän omansa lapsuudesta saakka. Kuninkaan johdolla heidän oli autettava muitakin sellaiseen asemaan, että saivat häiritsemättä pitää uskonsa. Kaikki oli, lähinnä Jumalaa, tapahtuva hänen kauttansa, hänen, joka alinomaa oli heidän joukossaan ja nytkin ratsasti rykmenttien keskuudessa tavallisessa yksinkertaisessa puvussaan, rinta oli aivan panssaroimaton; kypärin hän oli pannut pois, ja päätä peitti vain vaaleanharmaa hattu, jossa liehui vihreä sulka.
Kun Kustaa Aadolf tuli keskelle sotajoukkoaan, pysähtyi hän, otti toisella kädellään hatun päästään ja toisella laski miekkansa maata vasten, jonka jälkeen hän voimakkaalla, sointuvalla äänellään lausui seuraavan rukouksen: "Kaikkivaltias Jumala, sinä, jolla on voitto ja tappio kädessäsi, käännä silmäsi meihin, uskollisiin palvelijoihisi, jotka olemme tulleet tänne etäisistä asunnoistamme taistelemaan vapauden ja totuuden ja sinun evankeliumisi puolesta. Anna meille voitto sinun pyhän nimesi kunniaksi. Amen."
Melkein koko sotajoukko oli kuullut sanat, ja kaikki tunsivat, että heidän sydämensä täytti heidän kuninkaallisen sankarinsa luottamus Herran mahtavaan suojelukseen.
Jokainen odotti kärsimättömästi merkkiä saadakseen rynnätä eteenpäin ja aloittaa taistelun. Sotahuudoksi määrättiin "Immanuel." Keisarillisten sotahuutona oli "Jeesus Maria."