Vanhan tavan mukaan lähetettiin torventoitottaja vaatimaan Tillyä taisteluun ja sen jälkeen annettiin levottomasti odotettu merkki rynnätä eteenpäin.
Nyt syntyi taistelu, jollaista tässä sodassa ei vielä ollut nähty. "Sellaista taistelua", lausui muuan aikalainen, "ei oltu taisteltu kahteen viimeiseen vuosisataan, eipä sitten Kristuksen syntymän. 60,000 soturia, kaksi vanhaa ja koeteltua kenraalia, kaksi armeijaa, jotka molemmat saattoivat kerskua sillä, että olivat voittajina palanneet jokaisesta taistelusta."
Mutta taistelu oli toisessakin suhteessa merkillinen. Täällä taisteli keskenään kaksi sotajärjestelmää, vanha ja uusi. Tilly noudatti edellistä; lujine, raskaine, vaikeastiliikkuvine joukkoineen, jotka järkähtämättömästi kestivät rynnäkön, mutta musersivat kaiken hyökätessään, oli hän voittanut monta kunniakasta taistelua. Uusi sotatapa oli Kustaa Aadolfin luoma; sitä oli jo koeteltu monilla sotanäyttämöillä, mutta nyt esiintyi ensi kertaa täydessä etevämmyydessään ja kesti voitokkaasti tulikoetuksensa.
Vasten tuulta ja häikäisevää aurinkoa marssien oli ruotsalainen sotajoukko keskellä tomupilviä ja ruudinsavua asettunut asemilleen, ja koko taistelurintama ulottui puolen saksanpeninkulman alalle.
Tillyn pyssyt paukkuivat kummulta lakkaamatta, mutta hänen kokoonpuristetut rykmenttinsä eivät liikkuneet paikoiltaan. Oli ilmeistä, että vanha, varovainen kenraali tahtoi odottaa hyökkäystä edullisessa asemassaan eikä itse ryhtyä hyökkäämään.
Kun ruotsalaiset olivat edenneet satakunnan kyynärää, ampui vihollinen ensimäisen laukauksen tykeistään. "Hänen tykistönsä ampui kaksi laukausta, ennenkuin me saimme omamme kuntoon", kirjoitti kuningas. "Mutta ei kestänyt kauan, ennenkuin meidänkin tykkimme olivat reilassa, ja silloin hän sai kolme kahdesta."
Ampuminen jatkui lähes kaksi tuntia. Keisarilliset tekivät paljon vahinkoa varsinkin Kustaa Hornin joukoille. Kuningas tahtoi mieluummin odottaa hyökkäystä, mutta kun sellaisesta ei kuulunut mitään, komensi hän oikean siiven ryntäämään eteenpäin, niin että tuuli kävi syrjästä päin. Pappenheim ja Fürstenberg olivat sillä välin rukoilemalla rukoilleet Tillyä, että saisivat hyökätä, ja kun hän näki ruotsalaisten oikean sivustan liikkeet, suostui hän vihdoin.
Pitkin koko rintamaa annettiin merkki rynnäkköön. Kello oli suunnilleen kaksi iltapäivällä.
Keskiajan ritarin uhmailevalla taisteluhalulla Pappenheim pani sivustansa ratsumiesparvet liikkeeseen Kustaa Aadolfin oikeaa, siipeä vastaan. Hän oli vielä tuskin ehtinyt musketinkantaman päähän vihollisestaan, ennenkuin näki pieniä muskettisoturiparvia pujahtavan esiin ruotsalaisten ratsuväen välistä ja tuiskuttavan tulta. Hevoset pillastuivat nähdessään tiheät välähdykset, oli mahdoton pitää järjestystä yllä, ja hänen oli pakko vetäytyä takaisin.
Sillä välin ryntäsi Tilly jalkaväkineen ruotsalaisten keskustaa vastaan. Mutta mitä lähemmäksi hän tuli, sitä hirveämpää jälkeä teki ruotsalaisten tykistö, ja yhdessä ruotsalaisten jalkaväkirykmenttien lujan aseman kanssa tämä sai Tillyn horjumaan aikeissaan. Hän vetäytyi oikealle, jättäen leveän aukon itsensä ja Pappenheimin väliin. Tämä oli tehnyt kaarrosliikkeen hyökätäkseen sivultapäin, mutta täällä hän kohtasi Juhana Banérin, joka oli ehtinyt edetä toisen linjan kera ja muodostaa uuden rintaman. Hyökkäys oli ylen tulinen, mutta täällä vastustajat olivat toistensa vertaiset. Syntyi verinen ottelu, mutta ruotsalaiset eivät ainoastaan istuneet järkkymättöminä pienillä, laihoilla ratsuillaan, vaan ajoivat vimmaisen vihollisen takaisin. Tässä mitä hurjimmassa taistelun temmellyksessä Pappenheimin koko sivusta heitettiin seitsemän kertaa takaperin. Kuningas lähetti useita muskettisoturijoukkoja apuun, ja heidän laukauksillaan oli murhaava vaikutus. Pappenheim haavoittui, ja hänen uljas ratsurykmenttinsä joutui mitä suurimpaan epäjärjestykseen. Silloin ruotsalaiset kävivät rynnäkköön, ja ennen pitkää keisarilliset lähtivät hurjaan pakoon ja joutuivat täydellisesti hajalle. Heidän ratsuväestään, johon kuului 5,000 miestä, voi Pappenheim haalia kokoon ainoastaan 1,400 miestä, jotka hän sitten vei Tillylle Halberstadtiin.