Osoittaakseen kuinka kallisarvoisena hän piti tämän myötätunnon, perusti hän sen lukion, joka Schweinfurtissa on vielä meidän päivinämme. Sotamiehetkin saivat osakseen yleisen tyytyväisyyden ilmauksia. Nyt olivat heidän makeanleivänpäivänsä tulleet.
Lähin marssi suunnattiin katoliseen Würtzburgiin, ruhtinaallinen piispa riensi päätäpahkaa pakosalle, kun kuuli ruotsalaisten lähestyvän. Esikaupunki ei ollut linnoitettu eikäpä itse kaupunkikaan, josta puuttui tarpeellinen vartioväki. Toisella puolen virran oli piispanlinna jyrkän vuoren ylimmällä huipulla.
Se oli sangen vanha rakennus, joka oli saanut Marienberg-nimensä neitsyt Marialle pyhitetystä kirkosta. Tänne oli sijoitettu 600 miestä Keller nimisen ratsumestarin johdolla.
Tämä, joka katsoi kaupungin puolustuksen mahdottomaksi, luovutti sen melkein heti, mutta sulkeutui itse linnaan, ensin räjäytettyään ilmaan pari kaarta siitä sillasta, joka vei yli virran ja lisäksi korjattuaan pois kaikki venheet huostaansa.
Pikalähetti toi viestin, että Tilly lähestyi, ja Kustaa Aadolf, joka ei tahtonut tuhlata aikaa, päätti vallata kaupungin rynnäköllä. Suurin vaikeus oli päästessä virran yli.
Korkealla sijaitsevasta linnasta saattoi tykit esteettömästi suunnata mihin paikkaan tahansa, ja luotisade kohtasikin niitä uskaliaita, jotka uskalsivat virran rantaan. Mutta ruotsalaiset eivät olleet neuvottomia; jotkut riensivät noutamaan paikalle muutamia veneitä, jotka he olivat läheisyydestä keksineet, toiset taasen heittivät paksuja lautoja sillan murretun osan yli. Osa joukosta kulki yli lautoja myöten, osa taasen souti veneillä.
Kun muuan linnantorneista oli ammuttu maahan ja juoksuhaudat ehditty ulottaa linnaan saakka, päätti kuningas tehdä rynnäkön. Linnanportin edustalla oli ulkovarustus, joka oli ensin vallattava, ja se onnistui kahden tunnin tulisen taistelun jälkeen. Ryntääjiä johti Akseli Lilja; hän ajoi vihollista väkineen takaa linnaan ja valloitti sen. Mutta taistelua jatkettiin linnanpihalla, kunnes Lennart Torstensson otti Kellerin vangiksi. Silloin kaikki vastarinta taukosi.
Valloituksen jälkeen ruotsalaiset saivat sotamiehet tunnin ajan ryöstää. Mutta ainoaakaan naista ei saanut raiskata, ei tehdä mitään väkivaltaa.
Kun kuningas tuli linnanpihaan, näki hän monien ruumiiden joukossa muutamia sellaisiakin, joiden kasvoista kuvastui elämä ja terveys. "Nouskaa kaikki, teille ei tehdä mitään pahaa", lausui kuningas. Ja katso, monet luullut ruumiit riensivät noudattamaan kehoitusta ja luikkivat tiehensä niin nopeasti kuin vain pääsivät.
Suunnattoman suuri oli saalis, mikä täällä saatiin, vaikka kaupungin asujamet saivatkin takaisin kaiken, mikä oli viety linnaan parempaan turvaan. Kaksitoista hopeaista apostolia ja kultainen Mariankuva lähetettiin rahapajaan. Muuten otettiin yhdeksänviidettä suurempaa ja pienempää tykkiä, tuhatmäärin jalka- ja ratsuväen aseita, piispan oivalliset hevoset, hänen viininsä ja kirjastonsa, joka viimeksi mainittu sai sittemmin muuttaa majaa Itämeren poikki Upsalaan. Lopulta onnistuttiin löytämään piispan aarrekammiokin, joka oli hakattu kallioon linnankellarin alle. Sieltä kannettiin ulos monet kätketyt kalleudet, muun ohella arkku kultarahoja täytenään. Linnanpihalla pohja irtautui ja kultarahat vierivät maahan. Sotamiehet eivät olleet hitaita poimimaan. Monet kolikot silloin sujahtivat heidän omiin taskuihinsa, mutta kuningas antoi heidän pitää ne.