Suuri joukko palautusjulistuksen aikoina karkoitettuja protestanttisia pappeja palasi takaisin seurakuntiinsa. Sitä vastoin katolisen väestön valtasi alussa oikea pakokauhu; kaikki pakenivat, ketkä suinkin pääsivät, varsinkin papit ja munkit. Yleisenä uskona oli, että Antikristus oli tullut hirveästi kostamaan kaikkien uskonheimolaistensa puolesta. Mutta vähitellen alettiin käsittää, että läheltä katsoen hän ei ollut läheskään niin vaarallinen kuin oli luultu. Hän ei ensinkään vaatinut kostoa eikä häirinnyt ketään vapaassa uskonnonharjoituksessaan.
Kustaa Aadolf vuorostaan kehoittikin paenneita palaamaan kutakin kotiinsa. Würtzburgista hän tarjosi suojelustaan kaikille, niin katolilaisille kuin protestanteillekin.
On totta, että Bärwaldessa Richelieun kanssa tehty sopimus velvoitti hänet siihen, mutta paljoa suuremmalla syyllä voimme tässä kuninkaan viisaassa menettelyssä nähdä ilmauksen Kustaa Aadolfin luonteen ylevyydestä ja puhtaasta ihmisyydestä, joka johti hänen toimiaan ensi silmänräpäyksestä saakka, kun hän tuli lähempään kosketukseen katolisen Saksan kanssa, ja joka kokonaan voitti sen ahdasrintaisen uskontunnustuksen, johon hän oli kasvanut ja joka häntä ympäröi hänen nuoruudessaan. Kun Erfurtin katoliset papit olivat polvistuneet hänen edessään, nosti hän heidät ylös ja lupasi heille suojeluksensa.
Mutta vaikka hänen terve, valpas ymmärryksensä estikin hänet tulemasta sellaiseksi hurmahengeksi kuin Ferdinand II ja Maksimilian Baijerilainen, vaikka hän tarjosikin uskonvapauden ja vapaan uskonnonharjoituksen kaikille, niin käytti hän sitä vastoin katolisen kirkon omaisuutta valloittajan oikeudella. Saksan protestanttiset ruhtinaat, sen ylhäisaateli ja hänen omat upseerinsa saivat kaikki osansa saaliista. Samaan aikaan jatkettiin niitä erikoisliittoutumisia, jotka oli alettu Stettinissä, ja sopimuksia tehtiin protestanttisten ja katolisten säätyjen kanssa kilvan. Katolisten täytyi tehdä samat sitoumukset kuninkaalle kuin ennen Paavilaisten liittokunnalle, ja protestanteille tuli Leipzigin liitto vasta nyt todellisuudeksi.
Ennenkuin joukot pantiin liikkeelle, oli koetettava mitä neuvotteluilla saatiin aikaan. Ja kuninkaan vaatimukset olivat selvät ja varmat. Oli valittava ystävyys tai vihollisuus; puolueeton ei ole kylmä eikä lämmin ja on sentähden pahempi kuin itse vihollinen.
Ei kestänytkään kauan, ennenkuin Etelä-Saksan kaikki protestanttiset ruhtinaat ja vapaat kaupungit olivat mahdollisilla sopimuksilla liittyneet Kustaa Aadolfiin. Ruotsi oli astunut sekä liittokunnan että Leipzigin liiton sijalle. Mutta niinpä Kustaa Aadolf merkitsikin tällä hetkellä Saksanmaalle enemmän kuin keisari ja paavi.
Ruotsalainen sotajoukko viipyi kokonaisen viikon Würtzburgin maassa, joka ei tätä ennen ollut koko sodan aikana nähnyt ainoatakaan vihollista. Ruotsalaiset, suomalaiset ja skotlantilaiset nauttivat täysin siemauksin etelän ihanuudesta, joka ensi kerran oli heidän edessään. Sydän lämpenee lukiessa nürnbergiläisiä kronikoita näistä pohjolan sotureista. "Humalassakaan ei heidän kuultu koskaan kiroavan, ei myöskään huomattu kurittomuutta ja paheita heidän keskuudessaan; sotamiesten jumalanpelko oli yhtä harras kuin kuninkaankin; usein kuuli Jumalan nimen heidän keskusteluissaan, ja hänen apuunsa he luottivat soturin parhaana tukena. Se tuntunee uskomattomalta niistä, jotka eivät ole sitä nähneet omin silmin", lisää kronikka.
* * * * *
Herttua Maksimilian oli käskenyt käydä sotaa ainoastaan puolustautuen, ei hyökäten, ja sentähden Tilly oli vetäytynyt etelään päin, ettei häntä eristettäisi Baijerista. Mutta hänen alipäällikkönsä suuttui silmittömästi sellaisesta sotatavasta ja marssi omin päin Elbeä kohden.
Kustaa Aadolfilla oli nyt aivan avoin tie länttä kohden, ja hän lähti liikkeelle "liittääkseen Mainin Rheiniin", kuten hän sanoi.