Ennenkuin kuningas lähti Würtzburgista, vallattiin Hanaun ja Rothenfelsin kaupungit, viimeksimainittu Lennart Torstenssonin johdolla.
Marraskuun 9 p:nä kuningas lähti kaupungista 11,500 miehen keralla.
Kustaa Horn jäi sinne 8,000 miehin pitämään silmällä Tillyn liikkeitä.
Vastustamattomasti marssi ruotsalainen sotajoukko eteenpäin kahdessa kolonnassa, yksi kullakin puolen virtaa, kun taasen tykistö Torstenssonin johdolla kuljetettiin aluksin itse virtaa myöten. Seuraavina päivinä Wertheim, Miltenberg, Aschaffenburg, Steinheim ja Offenbach joutuivat Ruotsin kuninkaan käsiin. Menestys oli odotuksia suurempi. "Näytti siltä", sanoi eräs kirjailija, "että hänen tarvitsi ainoastaan marssia läpi Saksanmaan vallatakseen sen. Hän ei tullut niinkuin vihollinen, vaan niinkuin hallitsija, joka tahtoi tutustua alamaisiinsa ja ottaa vastaan heidän uskollisuudenvakuutuksensa."
Offenbachista käsin hän käski vaatia Frankfurt am Mainin maistraattia avaamaan kaupungin portit ruotsalaiselle sotajoukolle. Kuninkaan leiriin saapui heti lähetystö anomaan, että kuningas antaisi heidän olla rauhassa ruotsalaisesta linnueesta; heidän uskollisuudenvalansa keisarille ja vaaliruhtinaalle kielsi heidät ottamasta sellaista vastaan, ja liitto Ruotsin kanssa saattaisi heidän erivapautensa ja markkinansa suureen vaaraan.
"Minua ihmetyttää suuresti", vastasi kuningas, "että te puhutte markkinoistanne, kun on kysymys uskonnosta, omantunnonrauhasta ja vapaudesta."
Lähettiläät pyysivät tilaisuutta neuvotella vaaliruhtinaan kanssa, mutta saivat vastaukseksi, ettei nykyään ollut ketään muuta Mainzin vaaliruhtinasta kuin Ruotsin kuningas, jolla oli Aschaffenburg hallussaan ja joka voi antaa heille paljon pätevämmän anteeksiannon kuin vaaliruhtinas. Mutta hänellä oli aika täpärällä; jos he kieltäytyivät avaamasta porttejaan, "hankkisi hän kyllä avaimet käsiinsä, niin oli hän tehnyt kaikissa paikoin, jotka olivat joutuneet hänen käsiinsä."
Lokakuun 17 p:nä kuningas marssi kaupunkiin. Ensin tuli tykistö, sitten muu sotaväki ratsain ja jalkaisin. Sen jälkeen seurasivat kuninkaan torventoitottajat ja lopuksi hän itse puettuna asetakkiin, jonka yllä oli tulipunainen, kultakirjainen vaippa. Hän ratsasti oivallisella espanjalaisella orhilla ja tervehti ystävällisesti oikeaan ja vasempaan hattu kädessään. Kadut olivat katseluhaluisia täytenään, kaikista ikkunoista näkyi naiskasvoja, ja kaikkia näytti ihastuttavan se lempeän majesteetillinen ilme, joka oli kuninkaan kasvoilla. Häntä ympäröi joukko saksalaisia ruhtinaita ja kreivejä; näiden jäljestä seurasivat kuninkaan henkisoturit ja muut palvelijat.
Senjälkeen tuli Weimarin herttua Bernhard, yksinään, komeasti sonnustettuna. Häntä seurasi kuninkaan henkikaarti ja sen jälkeen kuninkaan tyhjät vaunut, runsaasti koristeltuina ja kahdeksan hevosen vetäminä. Lopuksi koko muu sotajoukko, rykmentti toisensa jälkeen.
Oivallinen päivällinen oli laitettu suureen Braunsfelsin taloon, jossa keisari tavallisesti majaili. Nimensä sillä oli vanhasta aatelissuvusta, ja oli se sisustettu kuninkaallisella loistolla.
Kustaa Aadolfin hilpein mielin kunnioittaessa oivallista ateriaa kerromme tapauksen, joka, jos kaikki olisi käynyt kuten oli tarkoitettu, olisi kääntänyt maailmanhistorian juoksun.