Pöytävierasten joukossa oli myös Hessen-Darmstadtin maakreivi Yrjänä; tämä pikku herra, joka mielellään tahtoi pysyä hyvissä väleissä kaikkien kanssa, tarjoutui välittämään sovintoa Kustaa Aadolfin ja keisarin välillä ja tahtoi myös esiintyä välittäjänä viimeksimainitun ja evankelisten kesken. Hän mainitsi yksin nimetkin, keitä hän tahtoi apulaisikseen. Kuningas pyysi häntä hymyillen koettamaan onneaan ja sanoi häntä leikkisästi "pyhän roomalaisen valtakunnan arkkirauhanvälittäjäksi", läsnäolijain suureksi huviksi.
Mutta nyt tuli Bambergin piispa "pienten edustajana" ja pyysi kuningasta ilahuttamaan heitä tuokion läsnäolollaan. Kuningas suostui heti ja meni piispan ja kaikkien läsnäolijani seuraamana suureen linnansaliin, jossa muutamat sadat köyhästi puetut miehet, vaimot ja lapset hänet nähdessään heti heittäysivät polvilleen ja huusivat äänekkäästi "Benedicte, benedicte!"
"Nouskaa, ystäväni!" sanoi kuningas mennen lähemmäksi. "Minä olen ainoastaan heikko ihminen kuten tekin, en tahdo enkä ansaitse, että minua palvotaan; mutta sanokaa minulle huolenne, niin tahdon auttaa teitä mikäli voin."
Väki nousi, ja monet alkoivat puhua yhteen ääneen. Kuultiin espanjaa, saksaa ja italiankieltä sekaisin.
"Yksi kerrallaan", sanoi kuningas.
Lennart Torstensson oli huomannut Martinan. Tämän silmät olivat värähtämättä tähdätyt rotevaan munkkiin, jonka rinnalla seisoi tiheään huntuun verhottu nainen, turpaanimainen päähine päässään. Nainen heitti nopeasti pois hunnun, jolloin paljastuivat niin kuvankauniit kasvot, että ihastuksen huudahdus kuului kautta salin.
"Tule lähemmäksi!" sanoi kuningas leppeästi. Mutta nainen näytti arastelevan, ja munkin täytyi tarttua hänen käteensä, jolloin hän seurasi vastahakoisesti.
Kun hän tuli kuninkaan lähelle, lankesi hän polvilleen ja virkkoi hiljaa muutamia sanoja, niin että Kustaa Aadolfin täytyi kumartua voidakseen kuulla. Kaikkien tarkkaavaisuus oli kiinnitetty tähän, ja ainoastaan yksi silmäpari näki, että munkki kohotti kätensä ikäänkuin siunaten. Mutta samassa Martina seisoi kuninkaan ja hänen välissään, ja tikari sattui Martinan kaulaan.
"Kiitos! Annan anteeksi!… Isä!… Äiti!… Kustaa!" Ja Martina vaipui kuolleena maahan.
Kaikki tyynni oli tapahtunut silmänräpäyksessä. Syntyi yleinen hälinä. Hyökättiin munkkiin käsiksi. Mutta hän onnistui vetämään veitsen vyöstään ja iskemään sen omaan rintaansa. Salissa makasi kaksi ruumista.