Lennart Torstensson veti tikarin Martinan kaulasta ja kuivasi sen käsiliinallaan. "Sankarittaren muisto!" sanoi hän. "Säilytän sen niin kauan kuin elän."
Kuningas otti häneltä sormuksen. "Se on lähetettävä Tukholmaan", sanoi hän. [Tikaria säilytetään valtion historiallisessa museossa]. "Kotonaolevainkin on nähtävä mille kaikelle ollaan alttiina täällä Saksassa, kun taistellaan uskonvapauden puolesta." Hän kääntyi piispaan, joka seisoi kalpeana ja vavisten, voimatta hillitä liikutustaan. Kuninkaan silmät kipenöivät, ja hän laski kätensä miekan kahvaan, mutta ääni oli tyyni ja arvokas, kun hän sanoi: "Minä tiedän, ettei ole niin suurta rikosta, josta ei voisi saada synninpäästöä pyhältä roomalaiselta kirkolta. Otaksun myös, että jos tämä pimeydentyö olisi menestynyt, ei murhaaja ainoastaan olisi saanut synninpäästöä veriteostaan, vaan kaikista muistakin synneistään, ja lisäksi hän olisi saanut ylenpalttisesti maallista hyvyyttä. Rikos ei ole enää rikos, kun paavin pyhä istuin sen kerran pyhittää, mutta koska Jumala on minut ihmeellisesti suojellut tänään kuten monet kerrat ennenkin, niin" — hän veti miekkansa — "vannon hänen pyhän nimensä kautta, etten ennen laske tätä miekkaa kädestäni, ennenkuin olen sen Paapelin porton sitonut niin lujasti, että hän kelpaa ainoastaan nautinnonhaluisten huvitteluksi, mutta kukaan vilpitön ja oikeamielinen ihminen ei anna hänelle mitään arvoa."
Näin sanoen kuningas poistui salista ja käski, että hevoset oli heti satuloitava.
Maistraatin herrat änkyttivät, että he olivat toivoneet hänen majesteettinsa jäävän yöksi kaupunkiin. "Ei, kiitos", vastasi hän, "tällä kertaa olen saanut Frankfurtista kyllikseni, mutta minä vaadin, että maistraatti antaa nuorelle tytölle niin arvokkaan hautauksen kuin hän ansaitsee."
Herrat vastasivat syvään kumartaen, että se oli jo päätetty. Sitä paitsi tultaisiin pitämään ankaria tutkintoja, että rikolliset löydettäisiin rangaistaviksi.
"Mitä sillä voitetaan", puuskahti kuningas. "Todelliset rikolliset tietävät kyllä pysytteleidä piilosalla. Mutta he saavat luottaa siihen, että minä pidän heidät muistissani! Tahtoni on, että asian annetaan jäädä sikseen — mutta ei upeain hautajaisten. Tahdon tiedon siitä, onko tahtoani noudatettu tarkalleen."
Kuningas nousi ratsaille ja kulkue lähti liikkeelle. Muutaman tunnin kuluttua se saapui pieneen Hochstin kaupunkiin, jonka ruotsalaiset heti saartoivat. Linnue, johon kuului ainoastaan 300 miestä, antautui 10 aikaan illalla ja rupesi Ruotsin palvelukseen. Kuningas vietti täällä yön.
* * * * *
Jo seuraavana päivänä ryhdyttiin valmistelemaan menoa Reinin yli. Kaikki alukset, jotka saatiin käsiin, vietiin määrättyyn ylimenopaikkaan ja varustettiin paksuin tammipuisin rintavarustuksin, jonka jälkeen hankittiin suuret joukot kihveleitä ja kuokkia.
Mainzin vaaliruhtinas käsitti aivan hyvin, että varustukset koskivat nyt häntä, ja käski juntata tukkeja pystyyn ja upottaa aluksia, jotka olivat suurilla kivillä täytetyt, etteivät ruotsalaiset aluksineen pääsisi virtaan. Pääkaupunkiaan puolustamaan hän kutsui 2,000 espanjalaista. Nämä vannoivat taistelevansa viimeiseen mieheen ja ennen palavansa kaupungin mukana kuin luovuttivat sen ruotsalaisille. Mutta vaaliruhtinas ei luultavasti ollut uskonut kerskailevia sanoja, sillä hän käski kiireimmiten viedä aarteensa laivaan ja purjehti Wormsin piispan seurassa Reiniä pitkin löytääkseen Kölnissä varmemman säilytyspaikan.