"Ainoastaan varoittaa, erittäinkin, jos teidän sydämenne ei olisi vapaa."
"Se on vapaa!" vastasi neitsyt väristen.
"Älkää pettäkö itseänne!"
"Elina!" huudahti Ermegård rouva. "Älä kuuntele häntä, hän tahtoo vetää sinut pois minusta."
"Sitä ei tee mikään maailmassa!"
"Minä olen tehnyt ainoastaan velvollisuuteni", vastasi kappalainen.
Ermegård rouva oli oikeassa, kun hän sanoi heittäneensä raskaan kuorman hartioiltaan. Hän sai uusia voimia, uutta nuorteutta, ja hän sanoi nyt samoin kuin Elinakin:
"Hän ei ole kuollut!"
Tähän aikaan teki Åke Hannunpoika maankuulun retken Anholtin saarelle Kattegattiin, mistä ritari palasi tuoden runsaan saaliin porvarien sinne viemiä kalleuksia. Ermegård rouvalle saapui kirjeitä sekä valtionhoitajalta että Trotte Maununpojalta. He onnittelivat häntä siitä, että hänellä oli niin urhoollinen sukulainen, jonka tähden hänen omakin nimensä tuli säilymään jälkimaailmalle, ja molemmat sanoivat, ettei maassa ollut suurempaa sankaria ja jalompaa ritaria.
Nämä iloiset viestit, jotka niin imartelivat hänen ylpeää mieltään, ja varmuus siitä, ettei Elina pettäisi lupauksiaan, näyttivät vanhan rouvan palauttavan terveyteensä ja voimiinsa. Sama sitkeä joustavuus, joka säilyi hänen tahdossaan, oli levinnyt hänen ulkonaiseenkin ihmiseensä.