Ermegård rouva paisui ylpeydestä. Hän sanoi, että Åke oli häneen, ja mietiskeli mielessään, kenen ylen ylhäisen neitsyen kanssa naittaisi hänet. Tuskin kukaan näytti ansaitsevan sitä arvoa. Alistuvasti kuunteli Elina puhetta siitä, mutta se kirveli sydäntä.
"Örebron linnan läänitys antaa hänelle oikeuden kohottaa katseensa korkealle", sanoi Ermegård rouva, "ja jollei Svante Niilonpoika olisi jo naittanut pois kaunista tytärpuoltaan, olisi Åke saanut kosia häntä".
"Mutta hän oli hyvin nuori."
"Entä sitten, kukaan ei ole kyllin nuori ja kaunis niin uljaalle ritarille kuin minun Åkelleni."
"Te sanoitte kuitenkin minulle…"
"Mitä niin?"
"Että ikäeroitus hänen ja minun välillä…"
"Ahaa, kadutko jo?"
"En, mummo, mutta…"
"Sitä paitsi ei Åke ole koskaan ajatellut sinua, ja sinä olet luvannut uskollisuutta toiselle."