"Niin tässä on tapahtunutkin. Kirkko antaa rakastavaisesti anteeksi, mutta pitää silmällä sitä, joka on rikkonut…"
"Mitä teidän armonne tarkoittaa?"
"Että jos kirkko onkin antanut anteeksi ensimäisen harha-askeleen, rankaisee se toisen sitä ankarammin."
"Ymmärrän."
"Ja kirkolla on pitkät käsivarret."
"Sanon sen kyllä hänelle."
"Mitään muuta en tahdokaan", sanoi hurskas pappisvaltias nousten.
"Ei suinkaan teidän armonne aio vielä lähteä? Ettak ei ole niin vieraanvaraton kuin se kenties loitolta katsoen näyttää."
"Jos niin on, viivähdän mielelläni!"
Ja hän antoi uudelleen painavan ruumiinsa vaipua niihin pehmeihin tyynyihin, joilla tuoli oli peitetty, ja virkkoi syvästi huoaten: "Me kirkon miehet olemme olemassa ainoastaan muita palvellaksemme."