Hurskas isä ei ollut suinkaan kylmäkiskoinen pöydän nautinnoille. Hän noudatti halulla kutsua, tervehti alentuvasti kappalaista ja piteli kauan Elinan kättä omassaan, jupisten jotakin siitä ilosta, jota hän tunsi nähdessään niin hurskaan neitsyen.
Pöytä notkui hopeavatien alla, ja ruokalajien paljous vakuutti pappisvaltiaalle, että hän vieraili rikkaassa talossa. Mutta niinpä hän osoittikin, että hän oli siihen tottunut.
Ateriaa höystettiin vilkkaalla keskustelulla, jolloin pääasiallisesti puhui vieras. Kuten tavallista oli, alotti hän ylistämällä ruokaa ja perhe-elämän onnea, jonka näkeminen aina ilahutti pappia, vaikkei hänelle itselleen sitä suotukaan… Kuta enemmän viiniä ja olutta hän sitten nautti, sitä korkeammalle kohosi tunnelma, ja aterian lopulla leijaili rovasti ylhäällä pilvissä ja ojensi sieltä siunaten kätensä langenneen ihmiskunnan ylitse.
Mutta tällä kertaa kova onni potkaisi tuomiorovastin suinpäin alas toisten syntisten ihmisten joukkoon.
Ovi aukeni äkkiä ja Erikinpoika astui sisään.
Ilo, hämmästys, suuttumus, toiveiden pettymys olivat ne vaihtelevat tunteet, joita hänen näkemisensä herätti. Ermegård rouva meni malttinsa säilyttäen häntä vastaan, ja vaikkei vanhus tuomiorovastin tähden voinutkaan avata syliään, näki nuori mies ilosta säteilevistä silmistä, kuinka tervetullut hän oli. Hänen silmänsä etsivät Elinaa. Tosin tämä hieman kalpeni, mutta puristi lämpimästi hänen ojennettua kättään.
Kappalaisen tulotervehdys oli mitä vilpittömin. Hän sulki hänet syliinsä ja kiitti Jumalaa.
Tuomiorovasti oli seissyt mykkänä katselijana. Viini ja voimakas aamiainen olivat jossain määrin häntä herpaisseet; hän ei ollut oikein varma, eikö Erikinpoika kenties ollut saanut vapauttaan hänen suostumuksestaan.
Tämä poisti häneltä pian kaikki epäilykset.
"Tällä kertaa voititte te, voititte viekkaudella ja petoksella!" huudahti Erikinpoika kääntyen tuomiorovastiin. "Seuraavalla kerralla voitan minä!"