Kiukku melkein vääristi tuomiorovastin kasvot, ja se hymyilevä ilme, jota hän koetti näytellä, ei suinkaan häntä kaunistanut.
"Näen surulla, etten ole onnistunut parhaissa tarkoituksissani", sanoi hän ottaen Ermegård rouvalta jäähyväiset.
Nyt ei enää koetettukaan häntä pidättää, ja pian nähtiin vanhojen vaunuromujen lähtevän jälleen tiehensä.
Kohtaus tuomiorovastin kanssa antoi Ermegård rouvalle ajattelemista moniksi päiviksi. Hän ei ollut koskaan ollut papeille oikein suosiollinen, mutta nyt hän oli vielä vähemmän kuin ennen.
Erikinpoika oli odottanut, että häät heti vietettäisiin, mutta hän oli liian ylpeä muistuttaakseen saamastaan lupauksesta. Elina oli ystävällinen ja osanottavainen, kuunteli melkein hartaudella, kun hän puhui, ja koetti sovittaa vastauksensa parhaimmiten hänen mielikseen. Jos hän pyysi laulamaan ja soittamaan, teki Elina sen heti, mutta jos hän katsoi häneen rakkaudesta uhkuvin katsein, silloin loi Elina punastuen katseensa maahan.
Eräänä päivänä pani Ermegård rouva heidän eteensä asiakirjan, jonka oli saanut Turun raadilta. Se oikeutti Antero Erikinpojan, mentyään avioliittoon Elina Ribbingin kanssa, ottamaan hänen sukunimensä; siten tuli uusi sukuhaara alkamaan hänen kauttansa.
"Ja nyt, rakas lapseni", sanoi vanha rouva, "nyt vietämme häänne upeudella ja ilolla!"
"Ja minä, kiittämätön, kun olen valittanut kohtaloani!" huudahti nuori mies. "Olihan se minulle lahjoittanut paljon suuremman onnen kuin olen odottanutkaan!"
Elina koetti hänkin olla iloinen, ja vaikkei hän ajatellutkaan tulevaa liittoa myrskyisellä ilolla, kuten Erikinpoika, niin ei hän sitä ainakaan pelännyt. — Ermegård rouva lähetti kutsukirjeitä laajalle ympärinsä, ja muuan sellainen lähetettiin myös Åke herralle Örebrohon. Se kohtasi hänet kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hän satuloitsi heti hevosensa, ja ainoastaan uskollisen Lassi Juuttinsa seuraamana lähti hän matkalle.
Viisi päivää ennen määrättyä hääpäivää saapui hän Ettakiin. Ermegård rouva, Elina ja Erikinpoika olivat kaikki nähneet hänen laskettavan pihaan. Hän oli hypännyt ratsultaan ja muitta mutkitta juossut sisälle linnaan. He näkivät, kuinka asemies otti haltuunsa molemmat läähättävät ja vaahtoiset orhit, mutta turhaan odottivat he ritarin tulevan sisään. Heidät valtasi outo pelko ja levottomuus. Mikä saattoi viivyttää häntä, mihin oli hän mennyt?