"Maksan vain velkani äidillesi. Mene nyt!"
Kun Åke Hannunpoika astui sisään, pelästytti Ermegård rouvaa se syvä vakavuus, joka oli levinnyt yli ritarin olennon. Hän oli aikonut antaa nuhteita siitä, että tämä oli antanut hänen odottaa. Mutta ritarin näkeminen herätti ainoastaan hänen harmiaan. Kuinka uskalsi tämä yrittää repiä alas, mitä hän nerokkaasti ja vaivalloisesti oli rakentanut turvatakseen omaatuntoaan? Eikö ollut maassa neitosia yllinkyllin, muitakin kuin Elina Ribbing?
"Sydämellisesti tervetullut, rakas tyttärenpoikani!" sanoi hän ojentaen kätensä, jota ritari kunnioittavasti suuteli. "Vanhalle Ettakille on kunniaksi, kun saa ottaa vastaan niin mainehikkaan vieraan. Olkaa varma siitä, että maineenne on kulkenut edeltä."
"Soturin toimet päättyvät, kun hän lähtee taistelutantereelta", vastasi Åke. "Sydän vaatii oikeutensa, kun hän palaa kotiin."
"Siellä voi olla muita, joilla on yhtä hyvät vaatimukset."
"Antakaa sitten ratkaista sen, jota kysymys koskee!"
"Sinä olet puhutellut kappalaista?"
"Niin, isoäiti!"
"Hän on sanonut sinulle?…"
"Teidän käskystänne, mitä olette uskonut hänelle."