"Hän on suostunut!"
"Kuuliaisuudesta?"
"Miksei hän rakastaisi häntä? Eikö Antero ole paljon nuorempi kuin sinä?"
"Kenties olette oikeassa!… Meidän on kysyttävä häneltä."
"Ei, ei, sitä minä en salli!"
"Mutta ettekö sitten käsitä, että on synti eroittaa kaksi sydäntä, jotka rakastavat toisiaan?"
"Olen luvannut hänen kätensä toiselle."
"Ajatelkaa tarkoin! Minusta tuntuu, kuin seisoisin elämäni käännekohdassa. Tiedätte, että olen rakastanut kaksi kertaa ennen, ja molemmilla kerroilla on kuolema riistänyt morsiameni. Elina on minulle kuin yhdistys näistä molemmista, näen heidät jälleen hänessä, ja niin on hän elänyt ajatuksissani näinä kuluneina vuosina. Taistelussa on hän ollut valkyriani, ja kun soturi on kadottanut hänet näkyvistään, silloin on hänen uransa noussut pystyyn."
"Se on ainoastaan kuvittelua; sinun on valittava itsellesi morsian jostakin ylhäisestä perheestä."
"Kun Örebrossa kuulin kerrottavan, että Antero Erikinpoika on vangittu sentähden, hän että oli nostanut jutun kunnianarvoisaa säätyä vastaan, kirjoitin tuomiokapitulille ja kehoitin heitä itsensä tähden päästämään hänet vapaaksi. Kohta sen jälkeen lähetin luotettavan lähettilään viemään valtionhoitajalle kirjettä, missä pyysin häntä suomaan nuorelle Antero Erikinpojalle tuomarinviran Vartoftan kihlakunnassa ja lupasin kaikin voimin korvata sen palveluksen. Tahdon tehdä vielä enemmänkin hänen hyväkseen."