"Valtionhoitajalta!" huudahti tämä iloissaan. "Odottaako tuoja?"
"Odottaa, herra ritari!"
Åke avasi ja luki kirjeen.
"Toivon, ettei ole kysymys uusista taisteluista", virkkoi Ermegård rouva.
"On, rakkahin isoäiti, niin läheisestä, että minun pitäisi heti lähteä."
"Sitä en salli; olet luvannut…"
"Viipyä yli häiden. Niin teenkin. Lähden vasta huomisiltana."
Mutta Åken oli kirjoitettava vastaus. Oli jo myöhäinen, ja hän toivotti hyvää yötä.
Ermegård rouva oli sangen tyytymätön. Hän odotti lukuisia vieraita ja niiden joukossa kauniita neitsyitä ylhäisistä suvuista. Hän oli iloinnut siitä, että sai sanoa heille: "Tyttärenpoikani, jalo ritari Åke Hannunpoika, etsii itselleen morsianta…"
Mutta Antero Erikinpoika sitä vastoin ei suinkaan ollut tyytymätön. Loistelias sukulainen asetti hänet itsensä varjoon, ei ainoastaan kalpean Elinan, vaan myös odotettujen vieraiden silmissä. Hän oli hämillään ajatellessaan esittelyä, joka tuli tapahtumaan, mutta hän tunsi, että se olisi kaksin verroin vaikeaa, jos ritari olisi läsnä.