"Näettehän tämän sormuksen. Niin kauan kuin kannan sitä, ei minulle ole mikään salattua, mutta kuolema on lähellä."
"Eikö kukaan toinen ole kantanut sitä?"
"Sen varasti minulta kerran kavala pappi. Hänellä oli se kuolinhetkenään, mutta hänelle näytti se helvetin."
Piispa teki torjuvan eleen. "Hävitä se, Valmyra!" sanoi hän.
"Minun täytyy kantaa sitä viimeiseen hetkeeni, mutta rukoukseni on, että teidän armonne ottaisi sen sormestani ja heittäisi tuleen."
"Onko niin varmaa, että olen läsnä?"
"On. Teidän armonne pitelee minua kädestä, ja sormusta koskettaessanne valtaa teidät niin kiihkeä halu lukea salattuja asioita, että teette minulle ihmeellisen kysymyksen, josta en tiedä muuta kuin että vastaus on oleva viimeinen näkemykseni tulevaisuuteen."
Piispa taivutti päänsä. "Ei ole ensi kerta elämässä, kun kohtaan sellaista, jota en voi selittää."
"Kunnianarvoisa isä, tahdotteko antaa minulle synninpäästön?"
"Tahdon kyllä!" Ja hän pani kätensä hänen päähänsä. "Valmyra, paljon vääryyttä on sinulle tapahtunut maailmassa. Jo ensimäisessä nuoruudessasi petti sinut se, jonka olisi pitänyt näyttää sinulle oikea tie. Elämäsi vaiheet sen jälkeen näyttävät minusta pimeiltä, mutta minulla ei ole mitään oikeutta tuomita mitä en ymmärrä, ja itsepähän tiennet, ovatko tekosi sellaiset, että tarvitset hävetä kaikkinäkevän edessä."