"Olen kerran menetellyt mielettömästi kavalan papin viettelemänä. Herra Erik Turenpoika minut silloin opasti oikeaan. Ennenkin, mutta vielä enemmän jälkeenpäin, olen tuntenut pakkoa palvella ja auttaa kaikkia niitä, joita hän piti rakkaana."
"Mistä sellainen kiintymys johtuu?"
"Hän on osoittanut minulle mikä oli oikein, ja hän on kasvattanut tyttärenpoikani."
"Se on siis kiitollisuutta?"
"Niin, kunnianarvoisa isä!"
"Tiedän varmasti, tyttäreni, että olet oikealla tiellä, ja kaikkivaltiaan, kaikkein armollisimman Jumalan nimessä annan anteeksi kaikki syntisi ja rukoilen Jumalan siunausta sinulle!"
"Kiitos, kunnianarvoisa isä!" sanoi Valmyra ja suuteli kunnioittavasti piispan ojennettua kättä. Sen jälkeen nousi hän nopeasti ja lisäsi: "Nyt ei minulla ole oikeutta enää ajatella itseäni. — Saanko laittaa aterianne, kunnianarvoisa isä? Teillä on tänä yönä pitkä tie taivallettavana."
"Minusta tuntuu ihmeelliseltä, ettei Andreasta kuulu!"
"Kenties jokin tärkeä este", vastasi Valmyra kummallisella äänensävyllä. "Muut palvelijanne ovat paenneet kaupungista."
"Tee kuten tahdot, Valmyra!"