Matkasta päätettiin. Paitsi Sten junkeria ja Hemming piispaa seurasi mukana useita korkeita herroja ja suuri seurue asemiehiä ja palvelijoita. Pieneen ruotsalaiseen laivastoon kuului ainoastaan neljä laivaa, mutta sitä seurasi kolme lyypekkiläistä. Muiden viidentoista oli määrä tulla viikkoa myöhemmin.
Lähtöä tervehdittiin riemuhuudoin ja matkaa suosi hyvä sää ja tuuli. Kun oli päästy Tukholman saaristosta, kiitivät laivat melkein lentäen eteenpäin. Ne laskettivat Gotlannin lähitse.
"Koskahan se taasen tulee omaksemme?" jupisi piispa. "Ja Kalmari, Kalmari! Minä en saa mitään rauhaa ennenkuin se on ruotsalaisten käsissä!"
"Jospa voisimme vallata Bornholman takaisin!" huudahti Sten.
Hemmingin silmissä välähti, ja hän seisoi kotvan aikaa mietteissään…
"Mikään ei estä meitä tekemästä sitä nyt heti", sanoi hän.
"Vallata Voionmaa!" huusivat useat äänet.
"Vastaan siitä, että se käy laatuun!"
Tavallisella vilkkaudellaan kehitti Hemming sitä hyökkäyssuunnitelmaa, jonka hän hetkinen sitten oli tehnyt, ja hänen oma innostuksensa sytytti pian kaikki toisetkin. Suurella taitavuudella järjesti hän hyökkäyksen ja määräsi Stenin johtajaksi.
"Ajatelkaas, jos minä epäonnistun ensimäisessä yrityksessäni!" puuskahti nuorukainen kiihkeästi huolissaan.