"Ei mitään vaaraa, minä seuraan mukana nähdäkseni vastakohdan."
Äkkiarvaamattomalla hyökkäyksellä oli odottamaton menestys. Jotensakin tulisen taistelun jälkeen vallattiin linna ja saari. Nuori Sten herra oli osoittanut tyyneyttä ja kylmäverisyyttä, joka oli herättänyt Hemmingin ihailua. "Se lupaa jotakin tulevaisuudessa", sanoi hän.
Mutta kun valtionhoitajalle oli kirjoitettu voitosta ja jätetty pieni miesjoukko linnaa vartioimaan, nostettiin taasen purjeet ja jatkettiin matkaa Lyypekkiin.
Silloin tuotatti piispa esille pikarit ja viiniä. "Tiedätte", sanoi hän, "että Ruotsi on saanut takaisin yhden kadotetuista lapsistaan, Voionmaan. Minusta tuntuu olevan syytä tyhjentää malja tapauksen johdosta."
Ja kaikki tekivät sen riemuhuudoin.
"Valtionhoitaja Svante Niilonpoika! Juomme seuraavan maljan hänen kunniakseen."
Se tyhjennettiin samalla innostuksella kuin ensimäinenkin.
"Ja seuraava…"
"Sten Svantenpojan malja!" huusivat useat äänet.
"Ei…"