"Poikkeuksetta?"
"Niin, poikkeuksetta!"
"Mutta te itse…?"
"En voi olla parempi kuin muutkaan."
"Mikäs estää?"
"Eikö täydy ulvoa susien kanssa, jottei joutuisi niiden saaliiksi?"
"Parempi pettyä kuin pettää."
"Ei, kiitos! On oikea nautinto kostaa heille! Minä halveksin elämää, mutta minä tahtoisin elää satavuotiaaksi, kun vain saisin kostaa ihmisille niinkuin haluan."
"Siitä olisi teille vähän iloa."
"Olen taistellut Ruotsin vapauttamiseksi Tanskasta kenties lujemmin kuin kukaan muu. Teidän suuri kaimanne sai Linköpingin tuomiokapitulin nimittämään minut piispaksi. Piispan tulot antoivat minulle tilaisuuden omistaa kaikki voimani isänmaalle!… Hannu kuningas tietää, että olen hänen leppymättömin vihollisensa, ja hänellä on ystäviä kaikkien niiden Ruotsin suurmiesten joukossa, jotka asettavat omat kurjat etunsa isänmaan etujen yläpuolelle. He lyöttäytyivät yhteen kukistaakseen minut! Mutta minun takanani, ympärilläni ovat urhoolliset soturini. Silloin pälkähti muutamaan nokkelaan päähän, ettei hänen pyhyytensä paavi ollut vahvistanut vaalia… Siltä taholta isku oli suunnattava, ja se sattui. Kurja joukkio ulvoi voitonriemuissaan. Minä olisin voinut kääntyä heitä vastaan, heittää miekan pois ja sanoa: 'Voin hoitaa piispanvirkaani yhtä hyvin kuin ken tahansa!' Mutta maa tarvitsi minua, minä karkoitin kaiken itsekkyyden, pysyin paikallani, niellen häväistykset ja nöyryytykset, mutta vannoin mielessäni, että kostan hirveästi."