"Ettekö tahdo tulla luostaripihaan levähtämään?" kysyi hän mielistelevästi. "Toverini ei kai sitä salli."
"Kuka hän on?"
"Tuhma koira! Siinä kaikki, mitä tiedän!"
"Sallikaa minun tarjota pikari viiniä, käy kylmä syysviima."
"Sellaista en pane suuni sivuitse."
Munkki meni edeltä, ja Esbjörn seurasi hänen jälessään luostariin. He tulivat nelisnurkkaiseen pihaan. Rakennuksen seinustaa pitkin olivat pylväskäytävät, joita kannattivat raskaat pilarit. Näillä käytävillä hurskaat isät luultavasti hengittivät raitista ilmaa, sillä munkit eivät saaneet mennä ulos portista. Tämä oli katumusluostari, sanoi palveleva veli, ja siellä pidettiin ankaraa kuria.
Portinvartiahuone oli kirkkaasti valaistu. Heti heidän sinne päästyään otti veli esiin pullon ja pani pikarin sen viereen.
"Juokaa ja olkaa iloinen!" sanoi hän. "Minulla on muuta hommattavaa."
"Mitä, ettekö juo kanssani?"
"Kyllä, kyllä; odottakaahan minä tulen pian takaisin!"