Kuinka poika punastui! Mutta Märta rouva ei ollut sitä näkevinään.
"Minä pyysin häntä kertomaan muistonsa, ja hän teki sen empimättä."
"Mainitsiko hän pojan nimen? Älkää kiusatko minua, äiti!"
Silloin kietaisi Märta rouva käsivartensa hänen kaulaansa ja veti hänet luoksensa. "Hän rakastaa sinua, Sten!"
"Tiedättekö sen varmasti?"
"Olen lukenut sen hänen kauniista silmistään. Ne tuikkivat kuin tähdet, kun on puhe sinusta."
"Mitä hän on sanonut?"
"Ei oikeastaan mitään, hän yhtä vähän kuin sinäkään. Mutta kuitenkin tiedän, että te rakastatte toisianne." Hän otti Stenin pään käsiensä väliin ja katsoi hänen silmiinsä. "Eilen näin sinun kuvasi hänen silmissään, ja nyt näen hänen kuvansa sinun silmissäsi. Te rakastatte toisianne!"
"Vaikkemme ole tavanneetkaan toisiamme — mahdotonta!"
"Se on ennalta määrätty!"
"Mitähän Knut sanoo?"