"Enkö ollut viisas, kun jätin teidät yksin?"
Kun syleilyt ja onnittelut olivat suoritetut, kysyi Sten, oliko matka välttämätön.
"Se oli ainoastaan keino saada teidät puhumaan!" vastasi Cecilia.
"Te tiesitte siis?"
"Mitä teillä oli sydämellänne! Me rouvat näemme heti sellaisen, ja sen onnen, jonka itse omistamme, suomme mielellämme muillekin."
"Sinä ilkeä sisar!" sanoi Kristina jääden edelleen Cecilian syliin.
"Minä luulin tosiaankin, että lähtisimme matkalle."
"Toivoit kenties sitä?"
"Älä kysy minulta!" Ja hän kätki punastuvat kasvonsa sisarensa rintaa vasten.
Cecilia syleili häntä hellästi. "Olen kyllä nähnyt sydämeesi", sanoi hän. "Se on kauan ikävöinyt tätä hetkeä."
"Vaiti, vaiti!"