"Jos se on mahdollista, koetan saada hänet matkustamaan sisarensa luo joulua viettämään, se on viihdyttävä hänen ajatuksiaan."
Märta rouva teki ehdotuksen, mutta se hylättiin jyrkästi. Knut selitti, ettei hän ollut koskaan viihtynyt Ruotsissa niin hyvin kuin nyt.
Kun Sten ilmoitti hänelle liitostaan Kristinan kanssa, karahti hän punaiseksi, mutta toivotti hänelle onnea näennäisellä sydämellisyydellä.
Muutamia päiviä tämän jälkeen saapui Svante Niilonpoika Tukholmaan. Häntä odotti mitä hellin vastaanotto. Viisas emäntä salasi liikutuksensa nähdessään hänen kuihtuneen ulkomuotonsa, samalla kuin rakastava vaimo tuhansin tavoin koetti ilahuttaa ja viihdyttää häntä.
Suuresti ilahutti häntä tieto Stenin ja Kristinan liitosta. Hän sulki heidät molemmat syliinsä ja sanoi, että hän heidän nuoruudessaan näki takeen maan onnelle. He tulivat päättämään hänen työnsä.
Ja niin viettivät he yhdessä iloisen joulun. Svante Niilonpoika koetti pitää huolet loitolla, ja Märta rouva teki kodin hänelle niin miellyttäväksi kuin voi.
On selvää sanomattakin, että Kristina oli ikäänkuin aurinko, minkä ympärillä kaikki tähdet kiersivät. Ja päiväpaistetta toi hän mukanaan Stenille. Hänen näkemisensä nostatti nuoren miehen kasvoille aina säteilevän hymyn, ja tämä sanoi hänelle kerran melkein pelkäävänsä onneaan, niin suurelta näytti se hänestä.
"Meidän on koetettava olla niin hurskaita ja hyviä, niin kiitollisia ja nöyriä, että Jumalalla on meistä ainoastaan iloa", sanoi Kristina lapsenhymyllä, jonka Sten niin hyvin tunsi muinaisilta päiviltä. Ja kuka epäilee onnea, jota ennustaa rakastettu nainen?
Päätettiin, että nuorten häät vietettäisiin seuraavana syksynä.
Oltiin valmiit siihen, että sota puhkeaa kohta uudelta vuodelta. Millä tavoin Sten tulisi ottamaan osaa siihen, ei ollut määrätty; se riippui vihollisen hankkeista. Lankesi luonnostaan, että hän olisi mukana, ja se ilahutti sekä häntä että Kristinaa. Hänhän taistelisi isänmaan puolesta, ja jos tapahtuisikin suurin ajateltava onnettomuus, jos Kristina menettäisi sankarinsa, tietäisi Kristina, että tämä oli kuollut kunniakkaan kuoleman, ja jotka surulla toisistaan eroavat, he löytävät jälleen toisensa ilolla.