"Antakaas, kun minä käyn käsiksi", sanoi hän, "tähystelkää te sillaikaa satamansuuta!"
Laivuri meni.
Rannikko sukelsi tosiaankin näkyviin, heillä oli maata suoraan edessään; valkeita vaahtopatsaita ja hyökyaaltoja tyrskyi kaikkia kallioita vasten, mutta piispa väänsi ruoriratasta miehen voimin.
"Tuosta meidän on mentävä välitse", sanoi laivuri ja viittasi parin saaren tai luodon rakoon.
Aallot heittelivät laivaa korkealle, mutta piispa piteli lujasti kiinni, ja laiva syöksyi huimaavalla vauhdilla luotojen välitse. "Nyt voitte sanoa heille Lyypekissä, että minä se pelastin teidän aluksenne", sanoi hän poistuen ruorista.
7.
SUOMALAISET YSTÄVÄMME.
"Mikä suurta on, se tapahtuu hiljaa!" Ja hiljaa oli Erik Turenpoika vaikuttanut sen läänin hyväksi, minkä hallitusmieheksi hänet oli asetettu. Surut ja huolet ojensivat joka hetki toisilleen kätensä, mutta hän kantoi edelliset kuten mies, ja jälkimäiset veivät kaiken hänen aikansa. Olemme jo ennen maininneet, että hänen päässänsä oli kauan pyörinyt kanavan rakentaminen Olavinlinnan ja Viipurinlinnan välille.
Vaarat idästä uhkasivat aina tanskalaiskahakoiden yhteydessä. Vuonna 1540 oli taasenkin tullut Suomeen kova vuosi, ja ankara linnanherra päätti, hankkiakseen kansalle työtä, todenteolla ryhtyä hommaamaan kulkuväylää Saimaan ja Viipurinlahden välille.
Työ alkoi. Satoja ihmisiä oli siinä käsin. Kaivokset Saimaan rantasärkillä olivat vielä viiden vuosisadankin jälkeen todistavat Erik Turenpojan mahtavan hengen voimasta ja rohkeudesta.