Työn keskeytyksen sai aikaan voimakkaampi tahto kuin hänen omansa. Joka päivä meni ritari työtä katsomaan ja jouduttamaan, ja aina seurasi häntä nuorukainen, jolla oli niin mustat salamoivat silmät. Se oli Sakko, mustalaispoika, joka nyt kuudentoista vuotiaaksi ehtineenä oli tummasta ihostaan huolimatta kaikkien naisten ihailun esineenä. Itse ei hän näyttänyt välittävän kenestäkään muusta kuin ritarista. Tämän toivomusten arvaaminen ja hänen käskyjensä täyttäminen näytti olevan hänen ainoa pyrintönsä.
Seuratessaan ritarin jälestä ja luullessaan olevansa huomaamatta koetti hän tarkoin asettaa jalkansa juuri siihen, mihin ritari oli juuri astunut. Gunilla rouva kertoi tästä nauraen herralleen.
"Hänen ikäisellään on aina joku, jota ihailee", vastasi Erik. "Hän kyllä löytää pian toisen ihailun esineen."
"Kaikki neitoseni ovat hurmaantuneet häneen!"
"Ja hän?"
"Hänen ylistyksekseen täytyy minun sanoa, että hän välittää heistä hyvin vähän."
"Hän kaipaa kai omaa kansaansa."
"Heidänkö luokseen hän menee, kun väliin katoaa täältä ja on poissa viikkokausia?"
"Niin luulen!"
"Heiltä ei hän oppine mitään hyvää."