"Sakko!" huusi hän.
Poika seisoi heti jaloillaan.
"Tahdon heti puhutella poikaani!"
Poikanen kapusi muurille kuin kissa. Hän pysyi kiinni pienimmässäkin kiveyksen kulmakkeessa, ja kun hän vihdoin oli ylhäällä, tarttui hän pojan vyötäröön ja kapusi alaspäin yhtä ketterästi kuin oli mennyt ylöskin.
Gunilla rouva tohti pelästyksissään tuskin hengittää; hän odotti, että molemmat syöksyisivät alas nurinniskoin.
Mutta Sakko laski pojan varovasti maahan ja kopisteli tomua hänen takistaan pilkallisesti hymyillen, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: "Ei edes sekään ole kärsinyt vahinkoa."
Heloittavan punaisena tuli poika vanhempiensa luo; häntä hävetti se, että oli ollut niin arka.
"Ken leikkiin ryhtyy, hän leikin kestäköön", sanoi isä.
"Minä pyydän Sakkoa viemään minut sinne ylös, enkä minä huuda", vakuutti kuusivuotias Kaarina.
Gunilla rouvan selitys, ettei hän sallinut heidän kummankaan ottaa osaa sellaisiin leikkeihin, ratkaisi asian.