Mutta lorun loppu oli, että Sakko luikki tiehensä, joko peläten toria tai muusta syystä. Kukaan ei ollut nähnyt hänen menevän, kukaan ei tiennyt, mihin hän oli mennyt, mutta kaikki kaipasivat häntä. Ritarista, hänen emännästään, heidän lapsistaan aina vähäpätöisimpään kyökkipoikaan olivat kaikki häneen mieltyneet, tunsivat osanottoa, jopa ihailuakin häntä kohtaan.
Epäilemättä turhamaisuus oli Sakon luonteelle ominainen piirre, eikä hän varmaan olisi sietänyt sitä, joka olisi ollut hänelle välinpitämätön. Jos hän sitä vastoin kuuli ympärillään tunnustuksen huudahduksia tai näki kauniin neitosen heittelevän helliä katseita, silloin ei hänen riehakalla hilpeydellään ollut mitään rajoja, ja hurjilla uhkateoillaan saattoi hän usein saada kauhuihinsa sen, jonka sydän oli juuri tulvehtinut hellistä tunteista.
Nuhteita ei hän kärsinyt koskaan ja kuritusta vielä vähemmän. Lapsena oli hän kerran saanut linnanvoudilta selkäänsä, mutta sen jälkeen piiloutui hän heinäparvelle, ja kun hänet useiden päivien perästä sattumalta sieltä keksittiin, oli hän melkein nälinkuolias. Kun häneltä kysyttiin, miksei hän ollut tullut ilmoille, vastasi hän, ettei hän koskaan olisi sitä tehnyt vapaasta tahdostaan.
Siitä pitäen sai hän olla omassa vapaudessaan. Gunilla rouva saattoi joskus tehdä hänelle muistutuksia, mutta vaikka hän silloin olikin vaiti, osoitti hän sitten rouvalle silmiinpistävää kylmyyttä.
Mutta jos kerrottiin muista nuorukaisista, joilla oli ollut samoja vikoja kuin hänelläkin, mutta olivat ne jättäneet, silloin kuunteli hän jännitetyllä tarkkaavaisuudella, ja silmien vilkunnasta saattoi huomata, kuinka suuresti se kiinnitti hänen mieltään.
Rakkauteen ja uhraavaisuuteen oli hän pystyvämpi kuin kukaan. Erik herran ja Gunillan puolesta olisi hän vähintäkään arvelematta uhrannut henkensä. Kaarinakin oli hänelle hyvin rakas.
Kun ritari kertoi hänelle hänen mummonsa, Valmyran, kuolemasta, joutui hän kovan pelästyksen valtoihin.
"Kuollut", huudahti hän, "kuollut ilmoittamatta minulle!"
"Kuinka hän olisi voinut tehdä sen?"
Kyynelet syöksähtivät hänen silmistään, ja hän värisi kuin kovan vilutaudin kourissa.