Mutta nyt ei tullut ketään. Vahinko oli tosin pieni, sillä linnan omat metsämiehet voivat yllin kyllin tyydyttää tarpeen, mutta se herätti kummastusta. Ja samoin herätti ihmettelyä se, että niin aniharvat tulivat pyytämään apua.
Oltuaan muutamia päiviä kotona teki Sakko muutaman tavallisia retkiään, kukaan ei tiennyt mihin. Mutta kun hän palasi takaisin, ei hän ollut entisensä kaltainen, ja kun kysyttiin syytä siihen, löi hän asian leikiksi.
* * * * *
Oli kulunut noin kaksi kuukautta siitä, kun kaivostyö pysähtyi. Oli elonaika käsissä, ja ritari arveli, että nyt jos koskaan olisi kansalla työtä elatuksekseen. Sitä paitsi oli hänen aikansa hyvin täpärällä. Asema Ruotsissa ei ollut ilahuttava. Hän oli tarmonsa takaa varoittanut liitosta hansakaupunkien kanssa ja ennustanut, ettei näihin ollut luottamista. Kun liitto siitä huolimatta, etupäässä Hemming Gaddin kehoituksesta, tehtiin, piti hän tarkoin silmällä Suomen rannikoita ollakseen valmis vastustamaan tanskalaisten mahdollisia hyökkäyksiä. Kun sitten tuli tieto, että Hannu kuningas oli tehnyt Lyypekin kanssa sopimuksen molemminpuolisesta avusta, silloin hän näki, kuinka uhkaavat pilvet kasaantuivat yhä sankemmiksi, mutta pelottomana päätti hän ei ainoastaan tehdä kaikkensa Suomen suojelemiseksi, vaan myös varustaa laivoja Ruotsiakin puolustamaan.
Tässä tarkoituksessa kirjoitti hän Suomen piispalle, linnanisännille ja voudeille, että he olisivat valmiit noudattamaan ensi kutsua.
Itäisen vihollisen uskoi hän pystyvän panemaan kaikki hänen laskunsa mullin mallin. Ritari Turenpoika ei tiennyt, että hänen pahimmat vastustajansa olivat häntä paljon lähempänä.
Kuolevaisuus oli tänä ja edellisenä vuotena ollut suuri Suomessa. Johannes piispa kuoli aivan äkkiä ja oli valittava seuraaja. Monia kelpo miehiä seurasi piispaa hautaan, mutta viikatemies kaasi myös tuhansia, joita ei kukaan laskenut ja joiden kuolemasta ei kukaan tiennyt. Hätä ja kurjuus heidät oli näännyttänyt!
Mutta oli käsittämätöntä, ettei enää näyttänyt olevan samaa luottamusta kuin ennen. Kansa ei tullut enää hänen luoksensa valittamaan hätäänsä, apua ei otettu enää vastaan kuten isän kädestä. Heidän välillään oli jotakin… Hän luki epäluottamusta kansan silmissä, hän vainusi sitä tuhansissa pikkuseikoissa, ja hän kyseli itsekseen: mikä voi olla syynä?
Gunilla rouvalla oli tapana retkeillä ympäri vieden lahjoja köyhille ja sairaille, ja hänen tuloaan tervehdittiin aina ilolla ja siunauksella. Tavallisesti saivat hänen molemmat vanhimmat lapsensa tulla mukaan, ja pikku Kaarina oli hyvin tuttu tuvissa useiden peninkulmien alalla. Kun tuli talvi, retkeilivät he reellä, eikä mennyt ainoatakaan viikkoa heidän tekemättä paria retkeä.
Muutamia viikkoja ennen joulua sairastui Erik herra. Hän toipui kuitenkin pian sen verran, että voi nousta vuoteestaan, niin että yhdessä voitiin viettää joulu ilossa ja riemussa.