"Olkaa armelias, herra!" Jorma heittäytyi maahan ja suuteli ritarin takinlievettä.
"Vaadin, että kaikki tyyni luovutte eksytyksistänne ja rupeatte kristityiksi omasta vapaasta vakaumuksestanne. Sinä, Jorma, olet itse tunnustanut, että kristinusko on korkeampi. Sinun on myös myönnettävä, että sellaisessa, joka kuuluu ikuiseen autuuteemme, täytyy ihmisen kaikin voimin pyrkiä korkeimpaan."
"Tahdon noudattaa käskyänne. Mutta mitä vaaditte siitä, mitä on tapahtunut?"
"En mitään!… Menkää rauhassa!"
"Annatte anteeksi! Tämä on tosiaankin korkean mestarin opin mukaista!
Se on suuri ja hyvä! Te opetatte sen meille omalla esimerkillänne."
Vanhus poistui sangen liikutettuna.
Tämä kohtaus oli suurena lohdutuksena Erik herralle, ja hän ryhtyi jälleen tarmolla tehtäviinsä. Tärkein oli niiden laivojen tarkastus, joiden oli lähdettävä vesille heti jäiden auettua. Sen jälkeen oli tärkeintä laittaa kuntoon linnoitukset Viipurin ympärillä. Vaarat uhkasivat idästä, ja tanskalaiset juonittelijat uudistivat vehkeilynsä. Outoja henkilöitä hiiviskeli ympäri rahvaan keskuudessa puhuen mikä onni olisi, jos tanskalaiset sotajoukot tulisivat kansaa puolustamaan.
Silloin sairastui Erik herra äkkiä. Heti alusta sai tauti niin vaarallisen käänteen, että luultiin kuoleman olevan lähellä. Erik herra oli siitä täysin tietoinen. Kuinka hellästi hän sulkikaan lempeän vaimonsa syliinsä ja kiitti häntä kaikesta hänen rakkaudestaan!
Ritarin käskystä koottiin läheisin talonväki sairashuoneeseen jäähyväisille. He itkivät ja nyyhkyttivät, mutta hän oli tyyni ja hymyili. Hänelle oli kuolema tervetullut vapauttaja. Gunillan käsi kädessään ja katse kiinnitettynä pienokaisiin, jotka olivat polvillaan hänen edessään, odotti hän tyynesti viimeistä hetkeä.
Mutta se viipyi; yöllä hän nukkui muutamia tunteja ja tunsi aamulla itsensä niin paljon paremmaksi, että tahtoi nousta jalkeille. Hänen tahtoaan noudatettiin, ja nojaten Gunillaan ja muutamaan uskolliseen palvelijaan kulki hän viereiseen huoneeseen.